sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Parasta just nyt...



Rakkaan ihmisen lähettämä ihana yllätyspaketti...


Iltapäiväkahvit jotka lipsahtikin iltapäiväkahvit-ja viinilasillinen- teemaisiksi.
Ja jonka päätteeksi varattiin heidän kanssaan halpisminiloma Tallinnaan nelistään, syömään ja käppäilemään vanhankaupungin katuja pitkän kaavan mukaan ja sitten kömmitään hotelliin ja nukutaan pitkään, aikas huippua odotettavaa siis...


Joka aamuiset pirtelöt.


Ja se että olen vuosien tauon jälkeen ottanut öljyvärit kaapista.
Olen saanut kanavoitua kankaalle sitä pettymystä ja kipua joka krooninen sairaus (joka mulla lapsuudesta asti on ollut) tuo tällä hetkellä. Se että on sairas ja että ei voi, ei jaksa, eikä pysty kaikkea on kova pala myöntää näin tekevälle ihmiselle. Se että sen saa kanavoitua maalauksen kautta helpottaa. Maalasin ihanille osastonhoitajille kiitokseksi
 psykedeelisen teoksen keuhkoista, jonka nimi on "mä elän vieläkin" tai siis se on tässä vielä vaiheessa, hahmotelma, vähän niinkuin mun projektit useimmitenkin on vähän vaiheessa...
Epäilen että tää lentää arkistolaatikoiden taakse piiloon, mutta eiks ele oo se juttu.


Pinnalla just nyt myös  iso möykky jonka käsittelin,  etten voi enää jatkaa oman alani töissä ja päätös hakea kouluun. 
Jatkan omaa alaani opettajan roolissa aikanaan jos ja kun valmistun.
Jokseenkin hykerryttävä ajatus on vaihtaa turvakengät korkoihin ja dimexit jakkupukuun, vetää ponihäntä nutturalle ja opettaa karvaisille ukoille miten rekkaa ajetaan, hihhiihh!
Koska rakastan kontrasteja...

Aika jännää että jos pääsykokeet menee putkeen niin aloitan kouluni yhtaikaa kun juniori menee esikouluun. Päästään yhdessä opintielle.



Ja jos parhaista jutuista puhutaan niin tottakai Lyyli on mun terapeutti ja karvainen ilahduttaja.
Aamulla juttelin parhaan kaverini kanssa (koiraihminen ja syypää että meillä on Lyyli, E sano toria näyttäessäni että toi on niin hassun näkönen pentu että se kuuluu teidän posseen ja kun yritin jänistää, patisti hän koirankatsomisreissulle lähes nutun niskamuksesta taluttaen). Niin siis puhuttiin Lyylistä se meni niin syvälliseksi että itkettiin sitä kuin ihana se on, taitaa olla vähän kevättä rinnassa kun kaikki tunnetilat saavuttaa huippunsa nollasta sataan hetkessä, heh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti