sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Green


En ole koskaan, ikinä ollut viherpeukalo.
Täällä kodissa kaikki vaan kasvaa ja kukoistaa vaikken tee mitään muuta kun annan kalojen kakkavettä sillon kun satun siivoamaan akvaarion, eli en edes kovin usein.
Täällä riittää niin paljon valoa että kasvit porskuttaa kuin itsestään ja olen innostunut ihan hirveästi kaikesta vihreästä kun ne ei enää kuole käsiin!




Poikani valkosipuliviljelmä...










 Koska täällä ei asiat ole ihan niin justiinsa niin meillä on dartsitaulu keittiössä.




 ...ja kaikki muutenkin vinksinvonksin.





 Miehen nikkaroima saareke lipasto odottaa yhä maalia ja lattia uudelleenmaalausta.

Yhden lomareissun aikana ihanat ystävät kävi maalaamassa olohuoneen ja vierashuoneen puolen ja yllättäin siellä maali on priimaa eikä edes yhtä läiskää löydy josta maali olisi lähtenyt.

Mietittiin ihan sateenkaarivärien miesten kanssa että mikä on kun ei keittiössä maali pysy, (sen maalasi allekirjoittanut) he pyörittelivät päätään ja kertoivat että kyseisellä maalilla maalataan jopa tanssilavojen puulattioita kun se kestää lohkeilematta korkokenkiäkin ja on ekomaaleista ihan kestävimmästä päästä.

Sattuivat sitten kysymään vedinkö maalin ohuina kerroksina moneen kertaan purkin ohjeiden mukaan...ööh. 

Mulla on sellanen pieni ongelma että mä en harrasta ohjeita, en ruoka-enkä muitakaan. Mies on sitä mieltä että se liittyy siihen että olen kolmekymppinen minä-itse jolla on aivan pienehkö auktoriteettiongelma aika ajoin. Mutta mä näen sen niin että kun saan äärimmäisen hyvän idean tai oon muuten vaan hyvässä remppaflow-tilassa ja aivot suoltaa raflaavia ideoita niin se on ihan sama tila kun kolmevuotiaalla kun sen annetaan vetää kilo karkkia, tipautetaan hop loppiin ja sanotaan että älä juokse. 

Juoksen kuitenkin, joten pensseli nättiin käteen musaa rammariin ja sutimaan. Sattuu sudin päässä  olemaan vielä vähän sellainen enemmän on enemmän luonne ja asenne on että mielummin överit kun vajarit. Saattoi siinä sitten olla pari muuttujaa ja pari kohtalaisen paksua kerrosta usean ohuen sijaan. 

Musta ei tulisi maalaajaa. Silloin kun kävin taidetunneilla, piti mulla olla tuhottoman monta taulua työn alla, sillä en vaan ole ihminen joka odottelee öljyvärikerrosten kuivumista, jatkoin aina uutta taulua kun edellinen kuivui, kunnes totesin sen silti olleen liian hidastempoista ja siirryin suurempiin linjoihin. 

Tänään maalasin pönttöuunin takaa muuriseinän, poikani aloitti homman ja menin sitten sanomaan että äiti jatkaa kun sulla putosi tippa lattialle. 
Jossain vaiheessa viisivuotias seisoo vieressä ja sanoo "äiti sä rikoit ihan kaikkia maalaussääntöjä ja paria muutakin, eikä toi oo mun tippaan verrattuna mitään!"

Okei mä saatoin sheikata Bob Marleyn tahtiin-sehän se virhe olikin, oli nimittäin tippa siellä tippa täällä ja huomaamatta saatoin sotkea itseni alusvaatteita myöden, silittää ohi kävelevää koiraa, joka oli maalissa...ja niinedelleen. Mitä tästä opimme:
Opettele suojaamaan ympäristösi, koska sotket itsesi maaliin enivei, maalaa verhot kiinni au naturel ja älä missään tapauksessa kuuntele mitään muuta kun levylle talletettua aaltojen liplatusta tai mozartin sinfonioita.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti