lauantai 11. helmikuuta 2017

Asiasta kukkaruukkuun ja takaisin...




Lapsen huone; seinät täynnä kolhuja, puuvärin jälkiä, rikki pompittu sänky, vesiväriä lattiassa. Sellainen sen kuuluu ollakin, siellä on tarkoitus leikkiä, riehua ja antaa luovuudelle valta. (useimmiten se on myös kaaoksen vallassa, mutta luin just tieteen kuvalehden artikkelista että luovat nerot elää mieluiten kaaoksen keskellä, kröhöm).
Tänään katselin pienen ukkelin leikkejä ja samalla huomasin että pikkumiehen huone on periaatteessa puinen laatikko, helmiponttia seinillä ja katossa samanmoinen, siihen lautalattia vielä päälle.

Kyllähän sen sillon tiedosti kun kynnet verillä skrabasi maalia satoja neliöitä noilta vanhoilta rapisseilta autiotalon puupinnoilta.
Siltikään ei annetu periksi houkutukselle vetää vaan päälle levyä ja tapettia. Tykkään että valinta on ollut oikea ja jotenkin tuo helmipontti kuuluu tänne. Tämähän on aikanaan sahan työntekijöille kuuleman mukaan tehty talo. Sahalta on todellakin tuotu puuta, priimaa ja hyvää, eikä siinä ole säästelty, piilossa olevat aluspuutkin ovat priimaa ja kaunista tavaraa kaikkialla, ei mitään ylijäämäpuuta.



Listojen maalaus on kesken, mutta sou what, kohta tuolla menee varmaan lattiakin uusintamaaliin...


Miehen kanssa remonttia tehdessä mietittiin jätetäänkö liikaakin kolhuja ja autenttista vanhaa pintaa näkyviin. Mielestämme kuitenkin vanha talo saa olla vanha talo ja näyttää vanhalta talolta.

Tuokin nurkka josta kannettiin  rikki potkittu puuhella pois sai jäädä noin, osittain rappinkille, osittain tiilelle. 
Käytettiin talossa remontin jälkeen arvioijat, kertomassa talon nykyarvo ja arvio remontin onnistumisesta. Jännitin kiinteistönvälittäjää vähän etukäteen, mietin mitä luksuslukaaleja nekin arvioi ja että apua, mitä tästä tuumataan, mutta yllätyksekseni hän kiinnitti huomionsa kaikkiin epätäydellisyyksiin ja käänsikin ne positiivisuuksiksi!

Esimerkiksi makuuhuoneen hormiseinä joka on aika roisi oli hänen mielestään juurikin hyvä näin ja kielsi sitä silottelemasta, sanoi että remontti oli onnistunut sillä talo näyttää siltä kun se olisi elellyt ja olellut näin jo vuosia, että talossamme on parasta peittelemätön roso ja aika joka näkyy hyvällä tavalla. Että remontti on jatkumo materiaaleille joita talossa on ollut sata vuotta.
Olin helpottunut, ei oltukaan remonttimaailman jokkiskuskeja, vaan oltiin pysytty ihan oikealla radalla.





Olen vuoden sisään lopettanut sisustuslehtien tilauksia yksitellen.
Tulen äärimmäisen surulliseksi raflaavista jutuista jotka on otsikoitu tyylillä;  "nuoripari toi 1800-luvun torpan tälle vuosituhannelle!"

Olen vetänyt aamukahvit niin monesti väärään kurkkuun lukiessani kuinka on ostettu vanha talo, revitty sieltä kaikki vanha ja korvattu se laminaatilla, uusilla ikkunoilla, ovilla ja muilla materiaaleilla "tuoden se tälle vuosituhannelle".

En väitä että minun tapani remontoida on ainoa oikea, tai että minun kotini istuisi monenkaan elämäntyyliin, enkä halua provosoida sanomalla että moderni on väärää. Mutta en vain ymmärrä miksi ostaa vanha talo, repiä sieltä kaikki vanha ja modernisoida nurkat luotisuoriksi nykymateriaalein niin että pahimmassa tapauksessa alkuperäistä on vain hirsikehikko uutuuttaan kiiltelevien pintojen alla.

En vain käsitä sitä työn määrää jonka ottaa repiä vanhasta talosta väkisin uusi, verrattain siihen että vaikka ostaisi talopaketin jonka saa elementteinä pihaan ja vetää siihen valmiiksi suoraan seinään sitä tapettia korkeakiiltoista keittiötä korostamaan. Niiiiiiin paljon helpompaa saada suoraa ja modernia!


Vanha talo on tietyllä tavalla elämäntapakysymys, siinä missä avojenkin tai harrikan omistaminenkin suomen leveysasteilla. Avojenkillä ajellaan ne lyhyet kuumat kesäkuukaudet ja hitsi että se tuntuukin hyvältä pitkän ja pimeän talven jälkeen, ei nuo tuolla kuumissa maissa ymmärrä sitä huumaa ja kiihkoa mikä on taluttaa se ajokkinsa ensimmäisten auringonsäteiden saattelemana tallista baanalle kun on sikiöasennossa maannut punkassaan lukien veekasia takkatulen lämmössä kaamoksen retuuttaessa sieluparkaa. 

Ei ymmärrä lämpimän maan asukki, jos saa itse kurvailla joka päivä eikä tunne käsitettä kaamos ja räntäsade. 
Samaa ideologiaa on vanhassa talossa, kun yöllä yrität hiippailla vessaan ja tiedät mille rappusille ja mihin kohtaan astua ettei narina herätä koko taloa, tai tiedät että puolitoista pesällistä puuta on optimimäärä saamaan täyden teho- hyötysuhteen pönttöuunista ja tiedät miten ajoitat lämmityksen että pääset lähtemään ajoissa ja saamaan vielä pellitkin kiinni.

Sitten kun sut viedään lomalla jonnekin missä ei narise, on tasainen lämpötila, ei tarvitse uhrata aikaa lämmitykselle tai lumenluonnille,  ikkunoista ei vedä, eikä saa lämmittää niitä omin käsin restauroituja pönttöuuneja, onhan siinä vähän orpo olo...Ja se hyvä fiilis mikä valtaa kun pääsee taas kotiin narisuttamaan omia nurkkiaan on vähän kun se fiilis kun tankkaa Uralin ekan kerran keväällä talven jälkeen.


Vähän lähti juttu taas harhailemaan, ihan piti vaan pari kuvaa juniorin huoneesta laittaa...






Juniorin huone on juniorin näköinen, paljon värejä ja tavaraa, kuosia ja tapahtumaa.
Melkein kun mutsin asut...mulla on fiksaatio eläinkuoseihin, lepardia, seepraa, käärmestä jne.

Eilen laitoin mun pyyttoninnahkabyysat ja himmailin peilin edessä, on tainnut pari kaamoskiloa tarttua, näytti nimittäin siltä kun mun takapuolenkannikoiden jatkona olis ollut kaksi kiiltelevää paksua anakondaa  joiden päät oli sullottu karvasaappaiden sisään, mauton mutta sopii tyyliin, olis tuumannut mutsi. Mutta sanon että nyt ylitin jonkin rajan.
Meni kärmesbyysat kaappiin odottamaan keveämpää kevätruhoa.


3 kommenttia:

  1. Olen niin samaa mieltä kanssasi vanhan kunnioittamisesta vanhassa talossa. Luulenpa, että tässä on kuitenkin pitkälti kyse myös tietämättömyydestä. Perusrautakoupoista on haastava saada vinkkejä perinteiseen rakentamiseen ja perinteisiin materiaaleihin; pitää tietää, mitä tietoa etsii ja mistä. Itse olen pintaremontoinut yhden pienen puutaloasunnon osin muovitapeteilla ja muovimaaleilla ymmärtämättä asiaa, toisen kanssa oltiin miehen kanssa jo tietäväisempiä, mutta osin rakennuslupamääräykset ja osin tietämättömyystapausta johti mm. ullakkohuoneiden pussittamiseen, mikä harmittaa näin jälkikäteen vietävästi. Tällä hetkellä työn alla on sitten vapaa-ajan torppa, jonka kanssa ollaan osin jopa fanaattisia; etsitään tietoa ja materiaaleja niin, ettei lopulta tiedetä mitä haettiinkaan 😆 Mutta siis summa summarum: minuakin sisustuslehtdet tympii, mutta voin muuten suositella paria lehteä: torp och gård sekä Perinnerakenteen ystävien lehti, olikohan tuuma - - ei siellä niinkään niitä sisustusvinkkejä kyllä löydä, mutta mieli tulee niin iloiseksi, kun näkee hyviä toteutuksia vanhoissa ympäristöissä ja rakennuksissa 😌

    BTW: taisin lukea tässä muutaman kuukauden sisään kaikki sun postaukset läpi; jäin koukkuun 😉 Mahtavia juttuja olette tehneet ja voin edelleen vain todeta, että asenteesi on niin kohdallaan; hyvä sinä, hyvä te - ja kiitos kovasti lukuelämyksistä 😌

    VastaaPoista
  2. Hei, olen ihmetellyt ihan samaa. Miksi pitää ostaa vanha talo, jos siellä sitten samantien pitää saada tehdä kauheasti laajennuksia, että saadaan taloon kaikki moderni mukavuus, ja muutetaan ikkuna-aukotkin moderniin muotoon ja kaikki sliipataan vatupassilla suoraan. Että eikö olisi helpompi ostaa upouusi talo, ja antaa sen vanhan elää omaa elämäänsä kolhuineen ja kerroksineen?

    VastaaPoista
  3. Vielä yksi hyvä lehtivinkki:Kodin Pellervo.Niin ihanan aito,maalainen ja vähän vanhanaikainenkin.
    Pojallasi aivan ihana huone,kelpaa siellä leikkiä.Silmä lepää kuviasi katsellessa.

    VastaaPoista