keskiviikko 27. tammikuuta 2016

tiistai 26. tammikuuta 2016

Vuosi sitten...

Rupesinpa kännykän kuvia katselemaan iltana eräänä...
Nämä seuraavat ovat päivätty 18 tammikuuta 2015 eli aikalailla tasan vuosi sitten.



 Koko alakerta näytti tältä, korvattiin hirsiä, kaivettiin rossipohjaa, tehtiin lisää kissanluukkuja, kannettiin törkyä, kiviä, jätettä, rakenneltiin lattioita...



Alla sama nurkka jälkeen.





Itseasiassa etsiskelin näitä kuvia mieheni tuumattua; "kun ei jotenkin saa mitään aikaiseksi" Hahh!


On me nyt jotain saatu aikaiseksi...






Näiden  lattiallisten kuvien päiväys on 9 maaliskuuta.
Että aikas nopeella temmolla tapahtui, vaikkakaan ei otettu stressiä, tehtiin kun kerettiin ja palo ja rakkaus projektiin pysyi vahvana kaiken aikaa.







                                        Rappukäytävä silloin ja nyt...




Remontin keskelle meille muutti nelijalkainen vauva ja väittäisin että tämän jätin sydäntä pakahduttava rauhallisuus ja lauhkeus on osittain juurikin remppalapsuuden ansiota.
Sitä ei paljon viitti ressata kun oppi jo pienenä nukahtamaan vasaran ja sahan paukkeeseen ja sai olla ihan kaikessa menossa mukana. jo silloin
Ihana...


Haluaisitteko lisää katastrofinmakuisia remonttikuvia ja remppaselvitystä vai sisustusfiiliksiä?

perjantai 22. tammikuuta 2016

Kissamaatti, vessavieteri ja muut arjen pelastajat...


Meillä kissanruokinnassa pienoisia ongelmia tuotti terrieri joka söi sapuskat maantasalta ja järkäle joka ylettyy ylhäälle, plus emäntä jota iljettää ajatuskin kissanruista esillä, saati pöytätasolla!
Olin kerran napannut kaatikselta (nykyään kiellettyä huvia) vanhan puulaatikon.
Mies sahasi maattiin kulkuaukon ja avot!
Kansi kiinni sapuskan haju pysyy siellä kuution sisällä ja koirat säästyvät rasvamaksalta.




Sisäpuolella pieni metalliroikotin säilöö laatikollisen märkäruokapusseja ja kyljessä suuressa lasipurkissa nappulat pysyvät ojennuksessa.
Lasten on helppo annostella soppakauhalla aina kateille annos muroja.


 Pyörät vielä alle niin saa alta pölyt imuroitua ja pysyy kissamaatti emännän vaihtuvien sisustusmullistusten mukana, sillä mööbelit täällä valssaa aina hormoonipiikkien mukaan. Toisinsanoen kerran kuussa mies saa mietiskellä mistäköhän ne lapaset tälläkertaa voisi löytyä tai aamukaffemukin paikkaa...



Juuri kirjoittamaan oppinut tyttäreni teki pesän kisuille.
Yksi ässää tai kaksi ässää, kukapa noita laskee, asia tulee selväksi enivei.


Ja se vieteri.
Meillä tehtiin järjestely että kissat eivät enää saa nukkua lasten vieressä (allergiaepäily).
Siksipä piti opetella laittamaan huoneiden ovi kiinni.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Mies kehitteli trampoliinin jousesta mekanismin joka pompauttaa oven perässä kiinni.
Nero!



Vessa meillä on aikas kiusallisessa kohdassa sikäli että jos ovi jää auki koko koppi paistaa kadulle.
Halusin nimittäin uuden ikkunanlaudan myötä tuosta verhon pois valoisuutta tukkimasta mutta jotain piti tehdä.
Mies jousitti tämänkin ja avot ei tarvitse hikoilla menikö ovi lukkoon vaiko eikö.




Ihanaa viikonloppua! <3

torstai 21. tammikuuta 2016

Iltafiiliksellä....


Ihana mies väänteli tuossa toiveideni mukaiset ikkunanlaudan kannakkeet jämämetallista.
Enää täytyisi paneloida vesimittari piiloon, mutta muuten tämä kohta kotia sai kummasti ryhtiä ikkunalaudasta.




Sunnuntaina otin keväisiä fiiliskuvia aurinkopäivästä.
Tänään ajattelin näyttää iltatunnelmia.
Tykätään hiukan hämyisestä fiiliksestä himassa, ryyditettynä räkäisellä jazzilla ja tulen rätinällä.



Olen keräillyt vanhoja autojen ja traktoreiden rekisterikilpiä, merkkejä ja tyyppikilpiä ihan pikkutytöstä asti. Niitä on ollut suuri laatikollinen ja nyt niitä on päässyt ripoteltuna sinnetänne.
Jotenkin symppiksiä.



Ainiin ja hei meille muutti sohva keittiöön!
Oon himoinnut pitkään jotakin siroa ja omaleimaista pikkusohvaa, jolle saa nostaa pikkuiset aamuisin heräilemään viltin alla pikkuhiljaa. Jolla saa lueskella lehtiä teemuki kourassa ja istua iltaa... (koska aina, siis ihan aina kun on ystäviä tai illanistujaisia kaikki jämähtää keittiöön istumaan ja höpöttämään.
Meillä kaikki tapahtuu keittiössä.
Torista bongasin sitten tämän ja sain huutonaurut ilmoituksen luettuani; " Tarpeettomana lähtis. Älyttömän kallis anopin kännipäissään tekemä ostos, tonnin istumahärpäke. Elegia sarjaa"

Että sellanen soffa. Seittemäänkymppiin sain kotimaisen elegian (valmistetaan muuten useissa väreissä, maskun mallistoissa ja tosiaan tonnin kapistus).
Oli ollut takkahuoneessa puhtaanpyykin korin alla vuoden, ei ollut edes istuttu koskaan.
Tykkään, tori on aika klaffi formaatti.




Ainiin ja mies yllätti tuomalla mulle vanhan roikkavalaisimen keittiöön.
Olin moista ihanaisilla sukulaisillani kuolannut alkutalvesta.







tiistai 19. tammikuuta 2016

Ihan pihalla...


Tässä iltana eräänä juoksutin koiraa pihalla pallon perässä ja rupesin ihan katsomaan tölliämme sillä silmällä, että sehän on sangen suloinen heppu.

Savupiipusta tupruttelee savua, näyttää siltä kun se hönkisi uhmakkaasti hyistä viimaa vastaan ja röyhistäisi rintaansa.Oli pakko hakea ihan kamera sisältä.  Päässäni rupesi soimaan Paten "mä elän vieläkin, en suostu kuolemaan"...
Niin monta autiotalovuotta, tuhopolttoyritys, talonvaltaajat, seiniä potkineet teinit ja nyt se seisoo ryhdikkäänä tuprutellen savua ilmaan "silmät" loistaen. suojaten asukkinsa viimalta ja tuiskulta ja narisuttaen hellyttävästi nurkkiaan.
Sisällä juoksee lapset ja kissat ympyrää Daft Punkin tahdissa niin että ikkunat helisee.
Se tosiaan on sitkeä ketkulainen.
Meidän sininen...


 Siitä puheenollen kaikenkerkeävä juniorimme pamautti kuistin lasin rikki.

Onneksi olin saanut pelastaa töistä kranssit  jotka olisi muuten heitetty roskiin.
Niin ja onneksi kuisti on täysin kylmää tilaa joten ikkunoilla ei ole sen puolesta kiire, onpahan puuhaa keväällekin, tulee tuo lasitus ja kittaus jo selkärangasta.






Riippumatto jäi kesästä, se oli jo vanha, loppuunkulunut ja homeinen, mutta koira tykkää pitää sitä hyppyesteenään ja loikkia yli eestaas. (hassu otus) Ystävältä muuttolahjaksi saatu uusi keinutin odottaa paketissaan kevättä.

Tuolla taustalla pilkistää linnunruokintapiste johon liittyen mulla on-ei niin hehkeä tarina.
Lenkillä meinasin pudottaa silmäni kun tuo lehmänkokoinen narttu rupesi pusertamaan naruverkkoon käärittyä pökälettä, selvisi että se on heikkona niihin rasvapötköihin ja huitaissut sitten ihan kaikki roikkuvaiset talipallot ja pötköt.


Prätkäkin toivonee kesäkelejä.
Ja vajan kunnostusta.
Lumi on ah niin armollista, kukaan tuskin osaa aavistaa että katto tuolla lumiharson alla on romahtamispisteessä.
Noooooh onpahan kevätpuhdetta!


Iltateelle, moiks!