lauantai 21. marraskuuta 2015

Oodi marraskuulle...



Huoh...


Eläimet on sisäistäneet sateisesta, koleasta marraskuusta selviämisen taian.
Ensin tankataan pötsi täyteen, kaverin kylkeen kiinni ja unta palloon.


Mun selviämissuunnitelmaan kuuluu olennaisena osana kynttilät...


...kaikenlaiset hömppäpömppävalot, mitä enemmän, sen parempi...


...leipomisterapia, (ja kavereiden jallitus kahveelle ettei itse tarvitse syödä moisia kermalla kevennettyjä voipläjäyksiä)



Takkatuli...


...arkiset jutut.



 Kukat ja kasvit kaikissa muodoissaan.
Nää pienet puut on sitkeitä ketkulaisia ja selviää viikon jos toisenkin jopa mun "hellässä huomassani ja tuo ihanaa fiilistä".

Muuttokuorman rippeitä setviessä löysin pappani mulle tekemät sukset.
Jätin ne kuistille koristeeksi.
Muistan kuinka hiihdin mummulan pihassa ympyrää papan suksilla punaiset huopikkaat jalassa.
Pappa oli mun suuri idolini ja luotin ettei maailmassa olisi mitään jota pappa ei osaisi korjata.
Nyt tuo yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä makaa sairaalan letkuissa liikkumattomana.
Voisin purnata marraskuun ankeuden lisäksi suomen täysin hampaattomasta vanhustenhuollosta proosallisen verran, mutta koska en sitä voisi ilman painokkaita painosanoja tehdä niin jätän asian                ajatuksen asteelle.



Juuri nyt meillä on huolta useammasta läheisestä, suuria elämänmuutoksia ja monta uutta asiaa arjessa. Jätän tämän pikku blogiseni uinumaan talviunta loppuvuodeksi ja keskityn arkeen ja rakkaimpiini täysillä.
Meillä on muutama aika jännä juttu tiedossa ja kerron sitten tammikuulla niistä ;)

Ihanaa kun edessä on joululomat ja toivottavasti saadaan lunta!

Pitäkäähän toisistanne huolta, laskekaa pulkkamäkeä, nauttikaa yhdessäolosta, lomista, syökää hyvin ja nostakaa jalat ylös.
Ainiin ja halatkaa kaikkia ihania läheisiä siinä vieressä, olen oppinut läksyni olla pitämättä enää mitään itsestäänselvyyksinä.
Levollista loppuvuotta, nähdäänhän taas tammikuulla hyvin levänneinä ja uuteen vuoteen uudella tarmolla suunnaten.
Puss!

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ilmeellä...


Joku on ehkä saattanut aistia ettei tää vetinen, pimeä marraskuu oo ihan eksäktlisti mun juttu.

Nooh mitäs me pienistä kun mun narttukoirani on ihan samasta puusta veistetty emännän kanssa.
Tiivistäköön tää ilme kaiken :D
Mun ilme on varmaan ihan yhtä ryppynen, mutta säästän teidän siltä, buhahaa.

Ottakaahan iisisti, kyllä se lumikin sieltä vielä tulee ja talvi yllättää autoilijat niinkun jok ikinen vuosi aikaisemminkin.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ota mallii, ota ota mallii...



Olette varmaan huomanneet että mun pojallani on melkein joka kuvassa tuollainen pitkä yökkäri.
Siis meillä on niitä neljä eri kuosillista, yksi päällä, yksi pesussa, yksi kuivumassa ja yksi kaapissa.
Hän rrrrrrrrakastaa tuota mukavaa vaatekappalettaan.

Oltiin yksi päivä kaupungilla ystävän kanssa kahvilassa, poika istui otsa pöydässä kiinni ja hoki "mennääää, mä en kkkestä näitä kamalia vaatteita, haluun mun yökkärimekon, yökkärimekko, mukava yökkis..."

Hän alkuun kutsui tuota ryijyään "poikien pitkäksi vaatteeksi".
Kerran yritin olla ovela ja lähteissä juhliin sanoin että ei se mikään poikien pitkä vaate oo se on mekko (tosi hienoa).
Poika katsoi pitkään ja sanoi että luuletsä äiti että mua haittaa yhtään, se on mukava olkoot muut mitä mieltä vaan.
Annoin hiljaisen hymyni tuolle pienelle ihmiselle ja tunnistin oman periksiantamattomuuteni ja sen kuinka olen itse piut paut antanut ajatusta sille mitä muut ajattelee.


Olimme porukalla ravintolassa syömässä, en jaksa vääntää jostain niin turhanpäiväisestä kun pukeutumisesta, maailma tuskin kaatuu siihen jos lapseni kulkee yökkärimekossa, trikoohousuissa ja kirkkaanvärisessä pupunkorvahatussa yleisillä paikoilla.
Muttamutta, yllättävän montaa muuta kanssaliikkujaa se näyttää hämmästyttävän, kummastuttavan jopa ärsyttävän, luin kerran sinkkuaikoina artikkelin kuinka suomi on lapsivastainen maa. 

Matkustellessa eron todella huomaa, siinä missä italiassa paikallinen kauppias antoi meidän molemmille lapsille pillit käteen ja tanssi hyllyjen välissä niiden kanssa järkyttävän metelin saattelemana ripaskaa, muiden tehdessä ostoksia silmää räpäyttämättä, täällä katsotaan nenänvartta jos lapsi laulaa kovaan ääneen kauppakärryissä. 

Tai etelässä ravintolassa lapset saa erikoishuomiota, täällä kehotetaan menemään taaemmas istumaan ettei häiritä muita asiakkaita olemassaolollamme.

Annan hiljaisen tukeni sekä yökkärimekolle-että sille kun poikani laulaa samainen yökkäri hulmuten, tunteella ärrää sortaen cheekkiä  kaupan kassajonossa.

On se liikuttava pieni ihminen, hassuine pienen ihmisen juttuineen.
Koska meistä ihmislapsista tulee niin totisia, koska tuo vuorenvarma itsevarmuus haihtuu.
En muuta niin toivo kun että nuo kaksi saisivat olla lapsia niin pitkään kun haluavat, vailla murheita ja masentavia uutisia.

Kaivetaanko tänään vähän sisäistä lasta, syödään pannukakkua lounaaksi ja nauretaan marraskuun harmaudelle päin naamaa, vesilätäköt on tosi jees-vesilätäköt on pukeutumiskysysmys!

Moiks!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Lamppurumbaa...


Mä diggaan ulkonäöllisesti noista eleettömistä lampuista, muttamutta, ne häikii.
Pahemman kerran.
Kun ei ole varjostinta, valo on suoraa, kovaa ja häikäisevää, mä kestän sen ihan vaan sisustuksellisista syistä mutta perikäytännöllinen siippani tokaisi että tarvitaan kuvut lamppuihin.


Niinpä kun Ikeassa poiketessa niin sopivasti kundi irrotteli näyttelytilasta näitä kolmea metallivalaisinta ja lätki ulosheittohinnat päälle niin homma oli taputeltu.


Ah, marraskuu.
Nupin lisäksi kuvatkin on sumeita.









lauantai 7. marraskuuta 2015

Yksi valoisa marraskuun päivä....


Kaunis talven valo...


...seilaavat imurinjohdot...


...nuhanenä päikkäreillä...


...välipalahetket...


...toisiaan jahtaavat kissat ja lapset...


...hellalla porisevat padat...


...piirustustulva. Niistä on arki tehty.



Meillä on ihan pieni dilemma viedä tavaraa kierrätykseen, nimittäin kun sieltä tarttuu aina jotain mukaankin.
Mies bongasi tälläisen teollisuuskatkaisijan.
Otin poran käteen (on muuten ihmishistorian näppärin keksintö heti ripsivärin ja automobiilin jälkeen), porasin sen työpistenurkkaukseen. Jätin vanhan johdon löyhästi alle ja valon saa napsautettua omasta vanhasta kytkimestään, mutta tuo näyttää kutkuttavan aidosti kuuluvan tuohon lamppuun. 


Ähh, taas näen kuvista keskeneräisyyden, arjessa sitä ei huomaa, mutta näissä kuvissa tökkää silmään kun metrinen halko.
Sammaleet pitäisi nyppiä ja korvata siistimmällä pellavariveellä hirsien väliin, vanhaa pinkopahvia roikkuu pala ja kattolista on kiinnittämättä, plus että avoin ilmastointirööri on tukittu selluvillalla suht roisin näköisesti.
Nää "pitäisi tehdä"-jutut on niitä viimeisiä, ensin tulee ne "pakko tehdä"-asiat, kuten eristykset, ulko-oven tiivistykset ym akuutit hommelit.
Sitten seuraavaksi mun mieltäni kutkuttaa eniten ne "olispas kiva tehdä"-hommat eli just tälläiset turhanpäiväiset valokatkaisijoiden tuunailut ja liitutaulujen kyhäilyt, joilla ei paljon remonttia edistetä, mutta jotka ovat mielenterveydelle ja erjen ilolle välttämättömiä piristysruiskeita.

Joten koittakaa kestää, nää "täytyis tehdä"-jutut näkyvät kuvissa-epäilemättä aina ja ikuisesti tässä blogipahasessa.
Mun mentaalilla ne lykätään sinne kun lapset muutta kotoa, ellei mies kerkeä niitä siinä välissä nikkaroimaan. Ja kun ne lapset muutta kotoa niin oikeasti me ostetaan harrikat ja ajetaan maapallon halki tukka putkella, joten ne vihoviimeiset "pitäis tehdä"-jutut tehköön joku joka perii tämän tönön jokus :D

perjantai 6. marraskuuta 2015

Arki ja ne pienet jutut...


Nämä arjen flunssa-sankarit nukahtivat ja päätin postata pari kuvaa.
Kyllä supersankareistakin voi veto loppua, kissatyttö, raita-apuri ja niiden viiksekäs maskotti, aika liikuttavia...


Meillä piirretään TOSI PALJON, en niin hirveästi diggaa seilaavista kynistä ja silpuista joten olen ratkaissut asian seuraavasti.
Mulla on muutama vanha peltinen leipälaatikko jotka sopivat näkönsä puolesta esille, kätkevät valtavasti askartelutavaraa ja saavat aina olla käden ulottuvilla.
Toimii.




Löysin muuten ensi vuodelle kivan myyrä kalenterin, plussaa reilusita laatikoista joihin saa sullottua kaikki menot ja ihana kuvitus.


Tytöllä on kova tarve aina laskea päiviä kaikkiin kivoihin asioihin ja tapahtumiin.
Päätin ostaa hänelle oman kalenterin, ja olipas järkiratkaisu, yhdessä ympyröidään tärkeät päivät ja hän rastittelee päiviä omaan kalenteriinsa, tekee polleana "muistiinpanoja" ja piirtelee päivän tapahtumat. Aika suloista.
Niin ja tuo indiskan pussi eksyi kuvaan, ihana ystävä ilahdutti yllärillä <3



Kalkkimaalihulluus syveni kun huomasin kuinaka toimivasti tuo vahapinta hylkiikään vettä...


torstai 5. marraskuuta 2015

Flunssapäivän Diy


Heip!

Täällä ollaan podettu simpuran sinnikästä flunssaa joka meni tytöllä korvatulehdukseksi asti.

Mulla on sellainen ihan pieni ongelma että vaikka ihan koko posse allekirjoittanutta myöden räkii ja kuumeilee, en vaan kertakaikkiaan osaa levätä.
Kun on ollut viikon himassa ja elämänpiiri pyörii nessupaketin ja höyryhengityksen välimaastoa, mulla tulee jopa maaniset fibat, pakko kehitellä puhdehommia.
Kuumeisenakin voi lajitella valokuvia, tehdä kirjanpitoa, istua ja maalata.
Eilen aurinko nousi kauniina ja ilma oli ihanan kuulas, huoh, sapetti...


Ja se idea pingahti ihan yhtäkkiä jostain flunssan kohmettamista aivosopukoista.
Meille eksyi kerran metsänkylän navetasta tälläiset sängynpäätyvanhukset, pelkät päädyt...
Toisesta tein joskus nukketeatterin, se löytyy täältä ja toisen piti toimittaa portin virkaa yläkerran rappusissa.
Noh ekan kerran kun heräsin siihen että pienet askeleet töpöttää aulaan, nostaa portin hahloistaan, kipittää vessaan, takas ylös ja nostaa portin taas paikalleen. Kävi selväksi että junioria ei paljon portit pitele, ja että vessakäynti sujunee yksinkin yöllä.
Niin notta asiaan, lapset on kinunnu liitutaulua, kavereilla on keittiössä suuri liitutauluseinä ja se on aina ihan hitti. Keksin että tästähän sen saan ja kun kerran tarveaineet oli kaikki valmiina, käärin hihat, työnsin tupot nenään (jatkuva niistäminen, äh, mikä työjarru), ja ruvettiin hommiin me nuhanenät.

Jep jalkalistat puutuu, huoh, iskeepä silmään...
Tarkoitus olisi löytää oikein vanhaa ja leveää listaa peittämään noita johtoja, luotan siihen että kun ei pidä hoppua niin ne tökkää vielä silmään jostain kierrätyskeskuksesta.
Joten kaikki aikanaan.


Karmeihin sekoitin sitä samaista Sloanin kalkkimaalia; valkoista, tippa mustaa.
Liitutaulumaalin ostin joskus talokauppojen aikaan rautakaupan poistolaarista.



Kissat ja lapset innostuivat kovasti, lapset piirsivät ja kissat sohuivat liitua tassuillaan taulusta :D


 Olisin halunnut sahata jalat pois, tehdä vanhasta kuluneesta listasta pienen tason liiduille ja ripustaa tämän seinään vanhalla ruostuneella kettingillä, mutta koska olin luvannut tämän lasten käyttöön, omilla jaloillaan seisten seinää vasten se on optimikorkeudella.
Ehkäpä joskus teen heille uuden ja saan tämän seinälle, tuomaan samaa fiilistä kun hämyisissä kahviloissa, vaihtuvine teksteineen.