maanantai 31. elokuuta 2015

Kyökkipostaus....



Keittiötä toivottiin, lastenhuonetta sitten ensi kerralla...
Tämä kuva ei ole keittiöstä, mutta tarina alkaa tälläkertaa tästä kaapista.
Tai oikeastaan se alkaa siitä kun Volvo meni rikki.
Isäntä paineli kirjakarusellille otsassa syvähkö ryppy, tarkoituksenaan hakea auton korjausopas.
Meidän jo valmiiksi vänkyrä karuselli heilahti, anopinkieli putosi alas, vei mukanaan isännän varjeleman kaiuttimen, rikkoi kajarin jalustimen, teki lommon lattiaan,  kuulin murinaa, jupinaa ja sanat; "me tarvitaan oikea kirjahylly".
Oikeastaan se oli kun syömään olisi pyytänyt! Kokka osoitti pian Mainiolle Hämeentien kirpparille, kotiutimme tälläisen ihanuuden (murto-osalla ikean vitriinin hinnasta ja päätin että tuo yksi lipastohairahdus yläkerran vaatehuoneessa jää ensimmäisiksi ja viimeisiksi lastulevyiksi tässä huushollisa.)


Noh tästä kaverista enemmän olkkari-postauksessa.
Mutta mun voittoisa kaappiturnee alkoi tästä ja  jatkui, kun piiiitkään hakusessa ollut keittiön kuivamuonakaappikin löytyi, toiselta lempparikirpparilta kylläkin.

Onnea oli saada vanhaa puuta, kulunutta maalia! Tuo on valtavan tilava ja kaikki muonat, hilppeet ja kilkkeet menivät sisään heittämällä.
En nyt pääse tästä yli enkä ympäri, mutta tuo massiivinen puukaappi maksoi vähemmän kun se mun verrokki-inhokki-Malm-lipasto suuresta ruotsalaisesta, (vaikkakin myönnettävän kätevähän se on) käyttöikä ja esteettisyys nyt on jotain mistä ei samassa lausekkeessa puhutakaan.  Niin se vaan on että kun malttaa odottaa niin ne oikeat mööbelit lähes kävelee jossain vaiheessa vastaan ja löytää paikkansa jos ei hoppuile.
(mullehan tuo hoppuilemattomuus on ihan iisi juttu-NOT!)


Kuuraus-apurit.








Tuo kellertävä ei ole ihan mun makuuni, vaikkakin rimmaa tauluun aikas nätisti.
Mä näkisin ton vaalean mattaharmaana, kalkkimaalattuna...
Noh, tämän talven projekti se ei ole ja saa kelvata just noin.


Tuo eri puusävyjen meteli vähän nyppii, toinen penkki on kesken, maalaamati, ruskeat tuolit etsii paikkaansa...



Me oleillaan 85% valveillaolosta keittiössä, täällä kaikki merkityksellinen tapahtuu.


Mulla on kokemusta isoista koirista jotka hössöttää, säntäilee, syö pöydiltä ja tekee itsensä turhan tiettäväksi.
Tuumasin Lyylille että koko muu kämppä on ihan vapaata aluetta, mutta mun kyökissäni sulla on oma talja, ja mun kyökissäni se on sun paikka.
Käsittämätöntä, mutta se keskustelu oli siinä ja neiti tietää paikkansa, kuorsaa tuossa taljallaan niin että lattialankut tutisee.
On helpompaa kaikille kun on yhteiset säännöt, ulkona riehutaan, sisällä otetaan lungisti.
Ei venytä emännän hermoa, hurtallakin on levollinen mieli.
Juuri törmäsin kaveriin joka häsläsi kaiken pöydiltä, kulki perässä, läähätti kieli pitkällään ja oli hermostunut omasta varjostaankin, kyllä koiralla vaan on itselläänkin helpompi olla kun se tietää paikkansa.
Tuo Lyyli on niiiiiiiiin ihana että me pussataan se kohta puhki, voiko noin kilttiä kahdeksankuista ollakaan?! Mun ei tarvitse kun katsoa siihen päin niin se ymmärtää heti mitä tarkoitan, miellyttäminen on sen suurin ilon aihe, meidän omanarvonsa tunteva ja täysin miellyttämisenhaluton terrieri lähinnä katsoo moista käytöstä syvästi halveksuen.


Kissatkin jallittaa tuota rehveliä ihan kuusnolla, Lyyli haluaa vaan olla jokaisen elollisen paras ystävä, olkoonkin niin että kissanpennut lähes kirputtavat hännänpään ruvelle, roikkuvat leukapoimuissa pikkuruisilla kynsillään ja tunkevat koko päänsä kaverin suuhun lihanpaloja metsästellessään kaikista roikottimista ja aikapoimuista mitä tuollaisen lehmänkokoisen koiran naamasta nyt löytyykin.


Riehukaa te, mä otan relasti <3

Eniten meidän kyökissä ilahduttaa valo.
Valo jota tulvii aina jostakin ikkunasta



Tuota köyttä olisi tarkoitus hakea lisää, kieputtaa ylemmäs, kissat rakastaa siihen kynsimistä-mikä vähentää huomattavasti vääriin paikkoihin raapimista.




Mä harrastan väärinkäytöksiä.
Tykkään kun asiat löytää käteviä funktioita, paikoissa joihin niitä ei ole tarkoitettu.
Marimekon patalappu on paras hiirimatto ikinä.

(olen muutenkin lämmennyt Marituotteisiin ihan kamalasti, kun aikaisemmin ne ei niin sykähdyttäneet, niin nyt huomaan kantavani kirpparilta marimekkoa nurkkiin).



 Pienet ostoskärryt toimivat pyyheliinojen säilyttiminä, sinkkisaavi roskakorina, rommipullo astianpesuaineelle..
Käyttötarkoitusten hämmentäminen on yllättävän funktionaalista.
Tuo roskis on paras mitä meillä on ollut, eikä täyty heti.
Kärryt on kätevät siirrellä...





Myös pönttöuuni keittiössä on kiva, tuo iltaisin ihan omaa tunnelmaansa...



Iltaisin tää kämppä on pyromaanin päiväuni.
Mulla kynttilöiden poltteleminen usein lähtee hiukan lapasesta.





 Lasten kanssa on askarreltu jääkaappi"taidetta".
Vanhat kulahtaneet ilmukan taulut ovat käännettynä kivoja korttipohjia.
Rompetorilta ostetut aakkosleimasimet tekevät hauskaa tekstiä...



Ystävä vinkkasi joskus itseliimautuvasta magneettilevystä, Tabascopullo on leikattu tabascopaketin kyljestä ja liimattu taakse magneettia, samalla tekniikalla lähes  kaikki muutkin kuvamagneetit.
Kivaa sadepäivän puuhaa ja kevyitä postittaa kirjeenä ylläreiksi kavereille.


Kortit muuten lahjoja ja muistoja ystäviltä...


Lapset pitävät vaihtuvaa taidenäyttelyä, tuleepahan väriä...







Kaikkein käytetyimmät ruoka-aineet mulla on aina käden ulottuvilla...














Ilahduttavin juttu pitkän purkamisen, pöllyttämisen ja epätoivoisen hiomisen jälkeen oli saada raikasta maalipintaa ja juokseva vesi, napista naksautettava sähkö!



Yksi rutiini on ylitse muiden nimittäin aamu-ja iltapäiväkahvi, se hetki kun mylly pöläyttää kahvintuoksun...
Tuo pieni 
kaappi ja Domus-tuoli löytyi talosta, eikä niille ole tehty muuta kun pesu.
Aika hauska sattuma että se rimmasi tulevaan keittiöön täydellisesti.

Mistäpä tulikin mieleeni että kaikki keittiön kalusteet ovat joko löydettyjä, dyykattuja tai saatuja, tuota "uutta" kuivamuonakaappia ja korkeita jakkaroita lukuunottamatta.

Keittiökaapistot torista purkamisen vaivalla, pöytäryhmä tuparilahjana vanhemmiltani, pikkupöytä mummolan navetasta,  löydetty...
Ja tykkään hassuista kalusteistamme kamalasti, niissä on luonnetta ja rentoutta.
Yhä vain hehkutan kuinka alkuperäiskunnossaan oleva 60-luvun keittiömmekin on todella tehty kestämään ja olemaan käytännöllinen, jos vaan yhtään sydän läpättää vanhan perään niin kyllä suosittelen kyttäämään vanhoja keittiökalusteita, niitä harmittavan paljon päätyy roskakasoiksi.
Moni sanoo vanhan olevan epäkäytännöllistä, mutta minä kahdeksan eri asunnon asuneena ja nähneenä väitän että näissä toiminnallisuus on eittämättä paras, tarpeeksi leikkuulautaa, laatikkoa, leivintasoa ja muuta härpäkettä, kaikelle on paikkansa, puu on aina maalattavissa ja uudelleen muokattavissa, elämisen jälki vain näyttää sympaattiselta.









Tuolirivistö jo odottaa viikonlopun vieraita, saadaan tupa täyteen ihania leidejä...







Arvatkaapa vaan, meidän sinisen murusen facelift alkoi tänään katon pesulla.
Voi miten ihanaa kun ilme alkaa vihdoin siistiytyä myös ulkoapäin!
Että terkut vaan; kyllä tästä vielä saadaan salonkikelpoinen tönö katukuvaa väritämään.
Ulkomaalaus ensivuonna...



Loppuun vielä KISSAPLÄJÄYS!
Mulla on lähes maaninen tarve kuvata näitä söpöläisiä nukkuessaan, siis voiko mitään näin liikuttavaa ollakaan, jos ei ne nuku lapsien tai meidän kainalossa tai jaloissa niin sitten viekukkain käpertyneenä mitä mukavimpiin paikkoihin....aina tietysti sinne missä tapahtuu.
Noh katsokaa nyt itse...liikkikset!





0