torstai 21. toukokuuta 2015

Sähköä ja säpinää...


Talolla on ollut hurja meno ja meininki ja edistystä on tapahtunut nyt leijonanharppauksin, kiitos avuliaiden ystäviemme ja suvun avun!


Viikonloppuna talkoilla alettiin pykäämään aitaa yhdeksän maissa ja tuo kaunis puuaita oli kolmeen mennessä nakerrettu ja maalattu isolla tehokkaalla porukalla.
Wau mikä tehotiimi.
Meillä yksi huoli vähemmän kun lapset ja koirat pysyvät turvallisesti pihassa ja saavat leikkiä rauhassa ilman että kokoajan täyryy olla silmä tarkkana etteivät juokse tielle.
Iso juttu siis, etupihalle tulee vielä myöhemmin portti ja aita kukka-amppeleineen, mutta sillä ei ole kiirettä.




Joku näkee tässä ehkä rujon takapihan, mutta me näemme ison edistysaskeleen, muuttohetkellä tuosta naapurin vihreästä aidasta ei juuri riman rimaa näkynyt, edessä tönötti miehen mittainen jäte-risu-lehti-roskakasa joka on nyt kokonaisuudessaan joko poltettu, kärrätty maankaatopaikalle, lajiteltu roskiin tai napsuteltu oksasilppurilla katteeksi.


Ma-ke meillä pyöri sähkömiehet ja minä tukka putkella hain rakennustarviketta, osaa ja järjestelin tilaa johdoille, ja mittailin pistokkeiden paikkoja ja merkkailin teipeillä...
Aivan kaoottinen viikko!
Oli pakko tehdä hetki jotain päänuppia nollaavaa, jotain melko "turhaa piperrystä", jotain jossa kättensä jäljen näkee heti ja saa aikaiseksi.
Joten hain suodatinkangasta, taimia, multaa, lavakauluksia ja maalia.
Wanha puolimätä ovi ja rautainen tiskiallas löysivät toisensa ja nikkaroin kukka-asetelman talon kulmalle.


Osa vielä paleltumisvaarassa olevista taimista on minulla puulaatikoissa, nostan ne aamuisin rappusille aurinkoon ja illalla kuistille lämpimään yöksi.


Lavakaulukset saivat maalia ja multaa, tomaattia, kurpitsaa, perunaa, mansikkaa...


Laitoin ympärille ja alle suuren suodatinkankaan, ei rikkakasvit puske läpi ja säästyn yhdeltä ikävältä puuhalta.
Nakersin kankaan päälle, puutarharisuista silppurissa muodostunutta haketta, tuli aika kivat "polut".



Roskakasasta löytyneisiin sinkkiämpäreihin humautin kirveellä rei´ät pohjaan ja istutin kesäkukkia täyteen. Ei näitä raaskinut poiskaan heittää.


Niinikään roskakuormasta bongattu vanha pesuamme sai kukkia ja alleen vanhan ompelukoneenjalan.



Ystävä hioi talkoolauantaina pönttiksen loppuun ja maalasi ottosonssin ihanalla harmaan sävyllä.


Äitini toimi muonittajana ja oli korvaamaton apu, äidin luomuhernerokan voittanutta ei ole!


Alunperin olin hankkinut tuohon hellojen väliin kivilevyä, sitä samaa jota käytetään saunassa kiukaan ja paneelin välissä estämässä paneelin syttyminen.
Halusimme kuitenkin varmistua palomääräyksistä, koska ajattelin että ei kauhean kiva jos nuohooja laittaa koko kyökin käyttökieltoon.
Palomestarin pakeilla käytiin ja tilasin nuohoojan katsomaan että projekti täyttää kriteerit.
Yllätykseksi tuon tulilevyn käyttö olisi vaatinut kaksi levyä ja väliin tulivillaa, kompleksi olisi ollut ruma ja hankalan iso.
Palomestarin suostumuksella laitoimme ensin ilmaraon, tulitiiltä tulillastilla muurattuna, ilmarako ja sitten vasta hellan runko (vaatimuksena että tiili nousee korkeammalle kun tasot).
Paljon nätimpi ja helpompi ratkaisu.

Toki vaati koko kompleksin purkamisen, uudelleenkasaamisen ja moninaisia hankalia työvaiheita, minä jopa kaduin, miksi en vain ostanut omilla jaloillaan seisovaa "vanhanaikaista hellaa", noh nyt se on siinä.  Edellinen, asunnosta purettu taso oli lastulevyä ja rakennettu aivan puuhellaan kiinni, ilman  mitään paloeristystä ja vaikka hella on kuuleman mukaan ollut aikanaan säännöllisellä käytöllä ja talvisin lämmönlähde tuossa huoneessa niin lastulevy oli ihan tikissään.
Parempi kait överit kun vajarit tässäkin, kyllä nyt on turvallista!
Kiitos K ja P isosta työstä!







 Alakerta alkaa olla sähköissään, vaikkakin sähkömies päristelikin kuinka hankala kohde tämä on... Läpivientejä sai porata hampaat irvessä ja emäntä haali kaikenmaailman hankalia vintagerasioita (uustuotettuja kylläkin). Päädyimmekin homman nopeuttamiseksi niihin hinta-laatusuhteeltaan helposti aseneettaviin pertus exxact-pistorasioihin ihan sähkärin iloksi ja hermojen säästämiseksi.
Katkaisijat olisin halunnut erästä ihanaa uustuotettua vanhanajan mallia, mutta budjetti ei millään venynyt, ei kangasjohtoihin eikä niihin posliinikatkaisijoihin.
Kultainen keskitie on nyt sitten renovan suht vanhanhenkiset valokatkaisijat, ne modernit pistokkeet ja helposti muotoiltava metallivaippainen valkoinen johto jolla pintavedoista saa hirmu siistit.
Kaikkea ei näin minimaalisella budjetilla voi saada, mutta nättiä tulee silti ja työnjälki on kaunista!






Tärkein kriteeri mulla on ollut ison koiran kasvattamisessa että se osaa rauhoittua käskystä, kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa että lehmän kokoinen häsäävä koira on kamalaa, vie hännällään kaiken alas, kaataa mukulat säntäillessään, syö pöydiltä,  rikkoo paikat ja venyttää hermoa.
Meidän Lyyli on aivan mahtipakkaus, osaa todellakin relata, ei turhista häsää vaikka pentu onkin ja rauhoittuu leikin mennessä överiksi omaan petiinsä käskyllä "nukkumaan".

 Harvinaisen nopea oppimaan, istuu jo ilman käskyä ulko-ovelle odottamaan lupaa tulla sisään, pyytää luvan katseellaan ja änkeää aina tilaisuuden tullen syliin <3
Niin ja on ollut 14-viikkoisesta täysin sisäsiisti kaveri! Kehuin kakasta ja pissasta kaveria maasta taivaisiin ja taputin karvaisia käsiäni tanssien pihalla ripaskaa, ulkopissasta tuli niin fantsu juttu että kuka nyt sisälle enää kyykkii!
Tietää että metsälenkeillä heitetään palloa ja pihalla riehutaan sydämen kyllyydestä, mutta osaa sisällä ottaa relasti ja kuorsaa kun merimies jaloissa lämmittämässä.
5-kuukautis-rokotuksissa eläinlääkäri kehui terveeksi ja tasapainoiseksi ja vaaka näytti 29,4 kiloa elopainoa vaaville.
Oikeastaan tämä pakkaus on helpoin vaavi mitä mulla on ollut, vai onko musta vaan tullut vanha ja tasapainoinen opastaja, en enää jaksa paljon hössöttää, looginen ja johdonmukainen kun on niin näköjään sillä saa tasapainoisia luontokappaleita aikaan, tai sitten Lyytikillä vaan on poikkeuksellisen hyvät geenit.
Kaveri ei ole edes rikkonut juuri mitään, yhtä kirjankulmaa lukuunottamatta ja osaa olla himassa jäystäen lelujaan ja luitaan super nätisti.
Ihana, helppo, valloittava tyyppi!






  
Tämä kuva kiteyttäköön menotasot täällä, vauhti on niin kova että rapatessa roiskuu...



Mun piti ihan vaan hakea työmiehelle kiitokseksi brandypullo, mutta eksyin kaupoille ja hullaanuin raitoihin. Seppälässä muuten oli pitkästä aikaa poikkeuksellisen ihana kesämallisto, raitaa, pitsiä ja vintage-henkeä. Poikani oli otettu raitapökistä, ovat "merirosvohousut" ja tyttö puki omansa eskariin pallomekon kanssa, yhtä pistämätön tyylitaju kun mutsillaankin!

Ihanaa viikkoa!


perjantai 15. toukokuuta 2015

Heikunkeikun ja mullinmallin...


Moikkelis!
Takana on elämäni kaksi kiireisintä viikkoa, tänäänkin olen mennyt kukonlaulusta eikä loppua näy, ihania on tulossa talkoilemaan ja paljon on saatu porukalla aikaan.
Tänään olen hankkinut tarpeita remppaviikonloppuun taas ja lentänyt asioilla.
Otin kuitenkin lounassalaatin mittaisen tauon ja päätin läiskäistä pari kuvaa teillekin, täällä ollaan ja muutto lähestyy...
Tänään on jo iso päivä, sillä meidän osoitteemme muuttuu ja postilaatikko tönöttää paikallaan.
Täällä on jo keittiö ja wuuhuu, vedet. Niin kauniit kupariputket kiiltelevät etten saa silmiäni irti.
Ja ulkohuussikin on historiaa (onneksi!).



Rakennusalalla ja entisöijänä toimivat -ystävämme rakensivat viikonloppuna hellalle tason (ja viikonloppuna hahmottui kaapistot, yläkerran raskaita kannettavia, pintoja, pikkuserkkuni auttoi hiomalla keittiön ruokailuryhmän ja rakas mieheni rakensi vanhasta kaapista allaskaapin posliinialtaalle, siivosi pihoja, en edes jaksa luetella mitä kaikkea on taas kahden viikon aikana valmistunut, ihanaa!) ja emännän idea oli tehdä puusta samanlaiset jalat kun "isoskiskolla" tuossa puuhellassa on, halusin tummaa ja rosteria keittiön koneisiin. Ja sähköhellan puuhellan viereen, sama sävy-ja muotokieli jatkuvat saumattomasti koko seinällä.
Tuohon hellojen väliin tulee vielä vahva lämpölevy joka estää puuhellan lämmön siirtymisen puisiin rakenteisiin ja on turvallinen käyttää.









Olen muonittanut, soitellut juoksevia asioita, kilpailuttanut, säntäillyt, remontoinut, hankkinut tarvikkeet valmiiksi ja pessyt pyykkiä. Eikä tuo toinen puoliskokaan ole yhtään vähemmällä päässyt.
Ajatus on nyt rykäistä suht nopeati talo kuntoon ja laitella pikkujuttuja sitten rauhassa ajan kanssa.



Nuppusillekin on pitänyt keksiä kivaa tekemistä ja yhteistä puuhaa välillä.
Viikolla päästiin katsomaan Duudsoneita ja tyttö onnesta soikeana kun sai ihan nimmaritkin!
Noiden uusien ideoiden jälkeen mitä pohjanmaan pojat tarjoilivat, mietin kylläkin uskaltaakohan tässä talossa enää silmiänsä ummistaa, ainakin vielä on paikat pystyssä ja koheltaminen keskittynyt pihamaalle.


 Ei muuten juoksevaa vettä ja vesiklosettia osaa näin arvostaakaan ennenkun on pitkään ilman. Mikä ihana onni ja autuus onkaan sisävessa!









Lyylikäinen se vaan kasvaa.
Nauroin siskolle, kuinka se yrittää kynsin hampain mahtua tuohon pikku punkkaan isomman sijasta, petiin johon vielä pari kk sitten sopi, vaan ei enää.
Systeri tuumasi; "no sehän on perus nainen sitten, joillain farkut ja vaatteet ne vaan pienenee, mutta nekin on revittävä päälle kun lihomista ei vaan voi myöntää!"
Että perus narttu, punkka se pienenee, sylit pienenee ja annokset suurenee, mutta itse ei huomaa kasvavansa.


Aamusella lähdin kauppareissulle, yhdistin kuntoilun ja jääkaapin täytön....


...vaan enpä vieläkään osaa kulkea kierrätysaseman ohi silmät kiinni.
Mukaan tarttui vanha lasten 50-luvun cruiseri pikku-ukolle.
Tuli pyörän sarvella keikkuen mukana koko matkan kotiin.
Ihana, nostalginen sininen polkupyörä.
Tekee ihan pahaa kuinka hyvää tavaraa täällä maalla on lavat pullollaan, aamusella eräs isäntä tuuppasi vanhan täysin ehjän ja priiman jukeboksin tuonne keräykseen.
Huoh, onhan maailma roinaa pullollaan, eikä meillekään kohta enää mahdu, mutta oikesati, uutta huonolaatuista tavaraa syydetään liukuhihnalta, luonnonvaroja kerskakulutetaan ja täysin ehjät, toimivat ja ennenkaikkea kestävät vanhat tavarat kipataan pois että saadaan viettää "laatuaikaa" ostoskeskusten loistevalojen alla haalien lisää roinaa, kukkaronnyörit soiden, sen sijaan että ottaisi sen vanhan fillarin ja eväät,  pyöräilisi metsään kuuntelemaan linnunlaulua.
En ymmärrä.
Sitähän tää on...





Ja lopuksi tarjoilen oikein blogikuvien blogikuvan; arkirealismia kahden kodin loukusta.
Tältä meillä oikeasti näyttää,  syödään ja nukutaan ja pestään pyykkiä ja muu aika ollaan raksalla.
Hiukan joka paikka on mullin mallin ja heikun keikun...
Muuttoa odotellessa ja arjen tasaantumista!