tiistai 24. helmikuuta 2015

Vauva


Niinhän siinä kävi, isoa koiraa oli ikävä ja tämä hassunaama vain tuntui olevan puuttuva linkki meidän omituisten otusten laumaan, saanko esitellä Lyyli.

Hän on herttainen pieni täystuho, ihan vasta vauva ja kotiutui juuri, kohta meidän jackrussellin kokoinen hössöttäjä.
Nukkui kotimatkan rintaa vasten ja asettui taloksi heti meidän huvikumpuun.
Sisu ja Sulo nuuhkaisivat tulokkaan ja toivottivat laumaan omalla hassulla tavallaan, yhtään ei kukaan sähissyt, murissut tai ihmetellyt, kaveri sulahti joukkoon siltä hännänheilautukselta. 


Mulla ei oikeastaan ole montaa metodia kasvatuksessa, sama pätee neli-ja kaksijalkaisiin pikkuisiin; ravintoa, huomiota  ja ihan kokoajan messissä mukana.
Oli itsestäänselvyys että kaveri kulkee messissä ihan niinkun meidän muutkin karvaiset ja karvattomat perheenjäsenet. En oikein ymmärrä miksi ottaa koira jos se nököttää pirtissä yksin.
Tänään istuin ystävän kanssa pari tuntia sisäleikkipuistossa, juotiin kaffea, vaihdettiin kuulumiset, muksut viiletti härveleissä ja Lyyli nukkui mun takin alla koiran unta viiksikarvat väpättäen.




Aika paljonhan tuo palleroinen nukkuu ja lapset tietää että pentua ei saa herättää, ollaan ihmetelty kotona kaikessa rauhassa ja annettu kotiutua.
Kauppareissuun koppastiin kuitenkin kaveri messiin ja kovin oli täräkkänä seuratessaan pojan sylistä kuinka kerättiin työkaluja kärryyn biltemasta.


Kauppareissulla se sitten nukahti omaan laukkuunsa...





 Me ollaan lomailtu ja käyty hoplopissa, puistoilemassa ja vaikka mitä.



 Taloprojekti näyttää myöskin niiiiiiiin hyvältä.
En voi uskoa että meillä on isoimmat työt joi tehty, ulkovuori läjässä, poistoputket vedettynä, lattiat paikallaan (kiitos näppärän miehen), nyt vaan kuulkaa raivokasta hiomista, maalia, huokolevyä ja tapettia pintaan ja sittenhän sitä on jo osoitteenmuutos edessä!


Tapeteista sen verran että tänään sain William & Morrisin tapettikirjan kotiin ja koin suurta tapettirakkautta näihin käsin painettuihin ihaniin paperitapetteihin!
Tätä olohuoneeseen?



Selluvillan laitto oli yllättävän helppoa.
Täyttö, kevyt painelu rautaharavalla, täyttö, painelu jne.
Liian tiiviiksi tuota ei saa painella, mutta moni ammattilainen silti liputtaa tiivistämään hippasen ohjetta tiiviimmäksi, tuo kuitenkin painuu hiukan. Itse jätimme tuosta keskeltä jopa ihan hiukan koholleen. Päälle hengittävä ilmansulkupaperi ja ilmansulkuteippi.
Minä kiinnitin nitojalla niin että pysyy hyvin paikallaan.
Näihin huoneisiin jouduimme hankkimaan uudet lattialankut, muissa huoneissa onneksi voimme kierrättää wanhat alkuperäiset.
Lattioista ja pinnoista kuvaa myöhemmin, taasen on nää kamerakännykuvia, josko joskus muistaisin ottaa kameran kainaloon.





Kuka väittää ettei raksalla voi olla turhamainen?! :D
Vaihdoin lauantaina jouhevasti nitojasta suoristusrautaan ja liidin ystävän kutsuille.
Ps. Kiitos J ja M lauantain lastenhoitoavusta, nää olivat aivan onnessaan kivasta päivästä ja teidän ansiosta projekti eteni taasen leijonanharppauksin! <3
...Ystävät, mitä tekisimmekäänm ilman teitä!


Siskojen kanssa meillä on prätkäkuume kovimmillaan, sama juttu joka ikinen vuosi kun asfaltti alkaa pilkistää.
Wilhelminalla on "uusi" lelu suoraan kultaiselta 50-luvulta ja whatsapp piippaa jatkuvasti remppapäivitystä mitä uutta tänään on hifistelty jotta päästään lumien sulettua tienpäälle.
Voin kuvitella kuinka on ajokamppeet viimesen päälle ja punaset takapuolen päälle asti ulottuvat hiukset hulmuaa tuulessa kun maaliskuu taittuu huhtikuulle.
Alina taasen kollaa kyykkyjä nettimotosta...Sen luonteella kortti kuivuu ennenkuin ensimmäinen tankillinen on ajettu loppuun.

Meillä kolmella fillarit kuvastaa luonnetta, nuorimmalle pääasia on fiilis, nostalgia ja äänet, keskimmäisellä on yksi ainoa vaatimus, pitää päästä lujaa, mieluusti vielä vähän lujempaa.

Meilläkin oli kohtalaisen pirteä prätkä- kunnes lapset tuli kuvioihin, sitten me pelättiin toistemme puolesta ja pistettiin turhan ärhäkkä fillari lihoiksi, tilalle tuli halpa, käytännöllinen ja edukas pitää-Ural. Mahtuu koko porukka kyytiin, pikkuset sivuvaunuun ja me fillarin päälle.
Huoh, niin se vanhemmuus muuttaa- järkeväksi ja varovaiseksi, mutta tylsäksi en taivu!
Ja jos totta puhutaan niin mä haluaisin hetkittäin gixxerin takas, tykkään siitä että kahvasta vääntäminen saa muutakin aikaan kun tärinän joka juristaa paikatkin hampaista, nooh mutta ainakin uralissa on fiilistä :D


Siskon IC






Keväistä fiilistä sinne!



tiistai 17. helmikuuta 2015

Mielihuvitusta...myydään


Tää on nyt taas näitä sarjassamme epäloogiset löydöt.
Lähdin oikeen kaupunkiin second-hand liikkeeseen ja tuota... löysin nämä.

Männäviikolla myin meidän emmaljungat ja kehaisin niiden olleen viimeiset vankkurit mun vaunufiksaatiossani evö.

Nää vaan on niin, noh  katsokaa nyt itse...
Pällistelin, naputtelin sormia, ruuvasin kierukkaa kierroksen tiukemmalle ja yritin keksiä jotain järkeenkäypää selitystä sille että tulen kotiin lastenvaunujen kanssa.

Soitan isännälle; "mitä jos mä ostan lastenvaunut?"
Seuraa pitkä hiljaisuus ja; "mitä ihmettä me lastenvaunuilla"

Selitän mustan valkoiseksi sillä että nää on ihan helmet ja useampi ystävä ja läheinen kasvattelee masuaan, josko lahjaksi, kun ei tälläsia vaan oo...

Noh nää oli too way liian retrot heidän kärryikseen, plus että tuleva isä on itse matkannut vastaavissa kieseissä. Ajattelin että no mä naksautan tästä kopan meidän tulevalle koiranpennulle, onko hiukan räyhä peti hauvavauvalla!

Aikani mietitytyäni kuitenkin totesin näiden olevan liian helmet pennun hampaiden järsittäväksi.
Joooten asiaan; MYYDÄÄN valtavan hienossa kunnossa olevat Brion vaunut, luullakseni 70-80-luvulta.
Hämmästyin näitä autoon kootessani kuinka tuo kopan irrotusmekanismi oli jopa parempi kun omissa 2000-luvun brioissani. Klipsut sivulta auki ja koppa on rungosta erillään, kaikki kangasosat ovat ehjiä, siistejä ja hyviä, pesin patjan ja totesin senkin olevan kun pakasta vedetty.
Hävettää myöntää mutta tytön brion kärryt oli myydessä huonommassa kunnossa kun nämä, kopan peitekin on siisti ja virheetön...


Juuri tälläiset olisin aikanaan halunnut meidän lapsille päiväunivaunuiksi ja sellaisiksi "sisäkärryiksi" joihin voin babyn laskea kun teen ruokaa tai siivoan, vetää perässäni ympäri kämppää jotta pieni on kokoajan lähellä.
Mutta tietenkään sillon en näitä löytänyt, tai usein olivat niin heikossa kunnossa että olisi täytynyt ainakin teettää uudet kangasosat. Nää ovat ihan loistokunnossa, mutta eivät riitä syyksi perheenlisäykselle ;)




MYYDÄÄN Brion vaunut hp. 120e
Yht. otot   piparminttutee@gmail.com

Mikä ihana valo!


Keväinen moi!
Ihan pakko jakaa pari Sulo-kuvaa, mä niiiiin rakastan tota kattia.
En ole ennen ollut kovin kissa-ihminen, mulla on ollut noista viiksivalluista sellainen mielikuva että ne lusmuaa karkuun ja raapii silmät päästä jos meet lähelle.
Mutta meidän Sulo valloittaa kaikki, mä sanon sitä kissamaailman Hatchikoksi, jotenkin huvittavaa kuinka se lähtee hakemaan tyttöä tasan 12.15 eskarista, töröttää pihalla meidän koiran kanssa vierekkäin  tyttöä odottaen ja sitten kotimatkalla maukuu niin kauan että saa kantopalvelun kotiin.
Katsoo siinä sylissä koiranulkoiluttajia just sen näkösenä että "tyhmä koira kävelee, viisas kissa osaa hankkia palvelua!"
Se käyttäytyy kaikessa muutenkin niin hassusti, lähtee autoilemaan mielellään, istuu pöydässä ja osallistuu keskusteluun, nenuttelee meidän terrierin kanssa...on se vaan niin persoona!


Toisten koulutie on vähän hassumpi :)



Tämä on odottanut kevättä kun kuuta nousevaa ja lisääntyvä valo on saanut ihan pähkinöiksi!

Eilen paistettiin suuri rasiallinen lämpimiä lettuja, käärittiin ne pyyhkeeseen reppuun ja kylkeen termoksellinen lämmintä glögiä.
Vietettiin kiva iltapäivä perheenä rannan leikkipuistossa, riehuen ja sitten nauttien kirpsakassa auringonpaisteessa lämpimäisiä lettuja kera paksun kermavaahdon.
Simppeliä, vaihtelevaa ja piristävää rikkoa kaavaa, ei päivällistä aina tarvitse syödä sisällä ja joskus perunan voi korvata kermalla.
(paitsi minä :D)

Kermasta tulikin mieleeni, olen  sanonut etten kauheasti makeaa syö, muttamutta.
Nyt kun aloitin 1.1 herkkulakon niin täytyy sanoa että mulle se vähäkään ei sovi, usein mulla on  oli tapana ottaa ihan vaan yksi keksi iltapäiväkaffella, kaupungissa käydesä nyt voi syödä pullan lasten kanssa, kaverit kun tulee niin vähän leivotaan...niistä ilmeisesti kertyy aikalaisesti ihan ohimennen, en nimittäin ole tehnyt mitään muuta erikoista kun jättänyt kuningas sokerin ja peräsimestä on sulanut viisi kiloa, turvotus on poissa, jaksan enemmän, en ole kokoajan ärtynyt ja energiaa riittää ihan erilailla.
Joten näillä jatketaan, yksikään pulla ei voi enää korvata tätä hyvää oloa!













 Tänään pitäisi kammeta raksailemaan, ulkokuorikin näyttää jo näin hienolta!
Huonot laudat on vaihdettu uusiin, vanhan mallin mukaan sahalla sahattuihin. Hirsimiehemme lopetti työnsä viikko takaperin, tuli vähän haikea olo, tästä me puurretaan kaksin loppuun sitten. Hän kyllä onneksi lupasi antaa vinkkejä ja kuulemma saa soitella jos tarvitsee ammattilaisen näkökulmaa.

Sovittiin jo ennen talon ostoa että jos remontti rupeaa yhtään rassaamaan niin otetaan parin päivän hajurako, mä nyt kyllä ihan nautin kaikesta pakertamisesta täysillä. 
Tässä tuli kuitenkin luova viikon tauko, saatiin norovirus, huhhhuhhh mikä tauti! (onneks ei sairastella usein).





Naurettiin mun naisellisille käsilleni Whatsapissa ja tajusin että en ole eläissäni, ikinä käynyt manikyyrissä. Enkä mä kyllä ole koskaan kokenut mitään kompleksia siitä että eletty elämä ja tehty fyysinen työ näkyy käpälistä.
Olin kerran kolme kuukautta sihteerikkönä, se riitti. Mun kehoni ja mieleni vaatii fyysistä työtä, en ole oikeen koskaan ymmärtänyt sitä että päivä istutaan ruudun ja toimistotuolin välissä ja sitten sännätään isolla rahalla pumppaa ja jumppaa. Mä tykkään siitä että se rehkiminen myös toisi jotain konkreettista hyötyä, mutta täähän onkin nyt vaan mun takapajunen ajatukseni.

Mä en ole koskaan kauheasti erotellut miesten ja naisten töitä sinänsä että moottorisaha ja jakoavain on mun silmissäni ihan unisex- malleja, joskus toki on kiva tekeytyä kauhean avuttomaksi ja hennoksi, mutta noin yleensäottaen jos jokin ala tai asia kiinnostaa tarpeeksi niin sen kyllä oppii.
Toisaalta mä olen turhamainen ja tykkään kaikesta naisellisesta.
Autoalalla vielä työskennellessäni eräänä kesänä pelmahdin juhliin 15 sentin korot ja pitsimekko ojennuksessa-ja kädet kyynärpäitä myöden pinttyneessä autorasvassa, rakas äitimuori (jolla on tapana ilmaista asiat ilman suodatinta) sanoi; "toi se vasta idiootilta näyttääkin!"
Sou what...

Eräs ystäväni kysyi raksalla poikettuaan että voi kauhea, miten ihmeessä te osaatte?
Ei me kaikkea kyllä osatakaan, mutta kun se kiinnostaa niin asioista ottaa selvää, funtsii, vertailee ja kysyy jos ei tiedä. Mä näkisin että kuka vaan oppii ihan mitä vaan, tai no melkein ainakin, mulla ei edes opettelu auta siihen että laulunlahjat puuttuu kokonaan, mutta noin muuten....

Joten jos jokin asia vaan kiinnostaa niin siitä ottaa selvää, kokeilee, erehtyy, kokeilee, onnistuu lopulta ja oppii.
Suomalaisen sielunmaisemassa usein vaan on niin kova pelko epäonnistumista kohtaan että ei uskalleta edes yrittää, tai niin suuri epävarmuus, että lannistutaan jo alkutahdeissa.
Pitää yrittää, erehtyä, osata nauraa itselle, yrittää taas ja uskaltaa taputtaa itseään olkapäälle...

Reipasta kevään alkua!







maanantai 9. helmikuuta 2015

Jättiremonttipläjäys!



Heippa ihanat!

Kuulemma blogi on ollut turhan hiljainen, ei kerkeä istumaan alas, saati bloggaamaan.
Raksalla kaikki hyvin, siis en voi vieläkään uskoa, mutta meillä on siellä jo LÄMMÖT ja tänään saadaan uutta lattiaa!

Olen tarkotuksella jättänyt laittamatta ostohetken kuvia tänne, koska niistä kaikilla tulee se sellainen "ootte te ollu hulluja"- lausahdus, mutta nyt kun talo vihdoin rupeaa olemaan hyvällä mallilla näytän pari räspsyä, niistä sen tosiaan ymmärtää, että homma oikeasti on edistynyt ja paljon.

Eilen istuin keskellä keittiön lattiaa värikartta kourassa, tajusin että spurgulan haju on pois, vain puhdas puu ja selluvilla tuoksuu. Oli mukavan lämmintä ja pönttiksessä ritisi tuli, sillä hetkellä musta tuntui niinkun tuon talovanhuksen sydän olisi taas ruvennut sykkimään ja tuli sellainen vahva tämä on meidän koti-koti-tunne.


Teimme talokaupat joulukuun puolenvälin jälkeen, tältä meillä näytti silloin.
Patjoja jotka olivat imeneet kaikki kuviteltavissa olevat ihmiskehon eritteet, tuhansia ja tuhansia tyhjiä pulloja, roskaa, hiirenpapanaa...kaikkea kuviteltavissa olevaa törkyä.
Heti kaupanteon jälkeen rupesimme raivokkaan jätteenkuljetusrumban.
Kuvissa näkyvät muovimatot, linoleumit ja muut saivat lähteä.


Alakerran lattiat purettiin jotta nähtiin onko välipohja hengittävä, eristeet ja palkit kunnossa. Vanhat eristeet ja roskat kävi suurtehoimuriauto imemässä pois. 

Keittiön puolen lattiat selvisivät pelkällä purun lisäämisellä, eristeet olivat kirkkaat ja kuivat, purua siis lisää, pontit hioen ja lattiat kiinni. ((saimme korvauspurut keittiön puretusta väliseinästä ja muutamasta muusta purkukohdasta hyötykäytettyä ja kierrätettyä keittiön lattiaan).

Ikävä kyllä puolet alakerran lattioista olivat niin siipeensä saaneita että niitä ei voitu säästää,  kaikki vaihtoon.
Lisäsimme myös tuuletusaukkoja jotka oli joskus menty muuraamaan osittain kiinni.
Kannoimme maa-ainesta ja kiviä järkyttävän määrän tuolta lattian alta.
Purimme myös vanhan hellan perustuksen joka olisi vain siirtänyt kylmää ylöspäin maaperästä.
Säästimme puretut tiilet.


Hirsimiehemme vaihtoi monen monituista korvaushirttä tärvättyjen tilalle.
Paras "hankinta" koko remontissa on ollut tuo korvaamaton hirsimiehemme, hän tekee töitä aamusta ja lopettelee iltapäivästä ja me jatkamme sitten illat ja viikonloput.

Mieltä rauhoittaa tosi paljon että projektissa on joku joka kertoo vuosien perinnerakennusammattitaidolla kuinka asiat kannattaa tehdä. 

(Vaikka on mulla kyllä tosi kätevä ja osaava mies, täytyy sanoa, mutta meillä on tuo perheyksikkö huollettavana niin kaikkea ei voi tehdä itsekään, se on hitaampaa ja voimia ja paukkuja täytyy riittää muuhunkin kun remonttiin).

Joku jolle voi soittaa jos tulee tenkkapoo ja hän kertoo tarkasti miten jatkaa projektia, joku jolla on kokemusta eri materiaaleista (oikeasti kokemusta mitä vanhoihin taloihin tulee, ilman että on oma lehmä ojassa, rautakaupassa mulle yritettiin ihan kirkkain silmin myydä ilmansulkupaperia jossa oli muovipinnoite, kun siellä on kuitenkin se paperi alla ni eiks sen pitäis käydä).

Vaikka teoriassa tietäisi miten jokin asia hoidetaan niin ammattilainen siinä projektissa tuo ihan oman varmuutensa asioihin.

Voin lämpimästi suositella Hirsiberia Ky:n poikia, linkki löytyy Metsänkylän navetan sivuilta.
http://www.navetta.com/osaajat/hirsiberia-ky/tammela-kanta-haeme-suomi/10276


Nuo kauniit vanhat hirret jotka remonttimiehemme haki tamperelaisesta riihestä (muistaakseni)
Ovat vaan niin ihanat että niitä ei melkein malttaisi peittää millään, mutta lämpöhukan takia ulkoseinän hirsiä emme raaski jättää näkyviin, onneksi sentään väliseinään saa jätettyä pätkän hirttä paljaaksi.

Lattia siis on kokonaisuudessaa uusi.
Alapohjan päällä hengittävä ja ekologinen ilmansulkuPAPERI, joka ei sisällä muovia vaan antaa talon hengittää.
Väliin laitoimme ekologista ja hengittävää selluvillaa.
Tämän osion teimme sikäli peba edellä puuhun kiivetetn, että luulimme sääsätävämme laittamalla villan itse, todellisuudessa menekki ylitti odotuksemme ja puhallusauto olisi tullut samoihin hintoihin ja aikaa olisi säästynyt. Noh tiedämme tämän kun eristämme välikattoa, auto siis pihaan ensi kerran.

Villamies neuvoi metalliharalla käymään villan läpi ja hirsimiehemmekin tuumasi että tiivistyksen voi tehdä pussin ohjeistusta napakammaksi.
Pikku-ukkelin kanssa konttailimme seinien vierukset eristäen ne pellavaeristenauhalla napakasti vedon välttämiseksi.
Samaa pellavanauhaa käytimme hirsien tilkitsemisessä ja ikkunapielien eristämisessä.


Välillä muonahuoltoa...



...ja reissuja uimahalliin...


...kaupunkiin kahvilaan, ja ystävien kanssa puistoon...



Vaikeinta remontissa onkin tasapainoilla sen kanssa että jakaa aikansa kaikelle ja kaikille oikein.


Minä viihtyisin pilkkihaalarit päällä ja sorkkarauta kainalossa vaikka 24/7, mutta sitten täytyy tasapainoilla arjen kanssa niin että kaikki saavat tarvitsemansa huomion, levon ja leikin.


Tässäpä vielä alakerran kulmahuone ostohetkellä.
Mies tuli pankin paperit kourassa sisään ja tokaisi satiirisesti "voitko kuvitella, tämä KAIKKI on meidän!"
Mutta kun ostaa talon puoli-ilmaiseksi ja näkee kakan alle niin se se taito vasta onkin...Hän sanoi luottavansa mun harkintakykyyn koska hän ei nähnyt ihan niin selkeästi tuon roskan alle kun mikä mielikuva mulla oli... Kiitos rakas luottamuksesta.
Joka naulaniskulla ollaan lähempänä omaa torppaa.


Lattian purkamisen jälkeen tuo meidän liekkipönttis (liekit lähtee jahka saan hiottua tuon kuoren)
jäi onnettomana tönöttämään.
Tuo alosa muurattiin ympäriinsä ja hiukan vahvistettiin perustusta.







Ja nyt tilanne on tämä, tänään päälle ilmasulkupaperi ja uutta lattiaa pintaan. Hain eilen laudat valmiiksi. Miettikää meillä on kohta lattiat!
Ei hullummin alle 2 kuukauden työspurtiksi, vaikka itse sanonkin.
Mä en ole mikään odottelija-luonne, asioiden pitää tapahtua reippaasti, vaikkakin huolella.
 






 Tuo valon lisääntyminen yhdistettynä mun herkkulakkoon ja sitä myöden virkeämpään olemukseen saa hyppimään tasajalkaa. Mikä ihana kevät!





 Lähdettiin loppuviikosta junalla helsinkiin mummia ja tätiä lentokentälle vastaan yllärinä.
Thaimaan matkaajat ei osannu odottaa portilla koko laumaa vastassa, pikkuiset meni siitä mummilaan viikonlopuksi ja saatiin rempata kaksin ajan kanssa.
Viikonloppu ihan vaan remppaan keskittyen ni saa enemmän aikaan kun että repeilee väkisin töiden jälkeen nakertamaan. Vaikka on tuo mies kyllä tehnyt sitäkin, kuuteen töihin, kotiin syömään ja vaihtaa haalarit ja raksalle. Tää nyt on hetken tätä, nyt ollaan jo niin hyvällä mallilla että ensi kuulle on jo maalaustalkoita ja keittiön asennus. Keittiöstä tulikin mieleen että poistovesiputketkin on jo vedetty! Saimme asiantuntevan putkimiehen ja yhteistuumin vanhaa taloa kunnioittaen päätimme vetää kaikki putket talon rossipohjaan,  jos joskus kävisi niin huonosti että tulisi vuoto, niin vuoto valuisi suoraan ulos maahan, ei rakenteisiin.
Kun saamme pinnat maalattua, hän tulee vetämään käyttövedet pintavetona, sama ideologia siinäkin, mahdollisen vuodon näkee heti.
Edellinen vessanpönttö oli vuodellut ja jälki oli aika ikävää, moista sattumusta ei tässä talossa enään tapahdu.



 ...niin tosiaan lähdin taas rönsyilemään, lähdettiin junalla stadiin dallaamaan ja yllätettiin mummi ja täti. Noh nassuset jäivät viettämään kivaa mummolaviikonloppua, joka muuttui katastrofiksi.
Juniori pokkasi sitten kait lentokentän kaiteita nuollessaan sellaisen mahapöpön että oksat pois, siellä ne reppanat ovat kaikki oksentaneet vatsalaukkujaan nurin pappaa myöden.
Just kun leveilin ettei meillä ole koskaan ollut lapsilla kun yksi vatsatauti, ettei meihin moiset iske, ei ehkä kannata repostella :D







Mä olen meidän rautakauppavastaava, tinkaan, vertailen ja haahuilen menemään. Eilen hain kait kolme kärryllistä tavaraa, yleensä mulla on kokoajan kärry perässä, joko vien tai haen jotain.
Mies ei viihdy rautakaupassa yhtään pyörimässä noutohallissa lippusten ja lappusten kanssa, noh eip mitää, multa tuo small talkki varastomiesten kanssa taipuu ihan hyvin ja näköjään kaikki tuntee apinan, apina ei ketään.

Tässäpä eräs perjantai-illan rautakauppaepisodi;
Lähdin keskusvarastolle hakemaan selluvillaa, maksoin 13 säkkia mutta laiturilla huomasin että kyytiin mahtuukin 18, noh poika lastasi ja antoi kuitin kahdeksasta lisäsäkistä, kiittelin ja huikkasin että meen nyt maksamaan.
Autoon istuttuani alkoi armoton, "toi tönäsmua, päditökkii, mullaonnälkä, mikslinnut ei kakkaailmassa, kuinka kauankestääääää"-laulu, you know.
Noh vastailin ja lähdin posottamaan starkkiin hakee ruuveja ja ilmansulkupaperia yms.
Starkilla kaivan puhelinta taskusta ja tajuan että hei täällä on tää maksulähete, eikun naama punasena takaisin, "anteeks, mä unohdin maksaa, ei tuu toistumaan"-puheet ja takas starkkiin.
Sain tavaraa myymälästä ja noutohallista, noh hain kärryn täyteen, painoin myymälkään maksamaan ja jonossa tajuan että toinen lähetyslista puuttuu, kaamee show, kysellään jäikö se sille hanslankarille, pengoin koko auton ja hallialueen. Myyjä tekee sitten ihan uudet listat ja systeemit ja hössötän kassalle, missä kassaneiti "niin täällä on tää sun toinen lähetyslista kun jätit sen tänne ettet vaan hukkaa". AAAARRRGGGHHHHHHH, mä niin tunnen itseni, mutta kerkesin jo unohtaa että jätin listan sinne, etten tosiaan hukkaa sitä.
Ei eka, eikä vika kerta :D
Kävin myös eilen hakemassa sahaan ketjut ja laipan, myyjä tiedusteli merkkiä, mihin minä "joo se on vihree!" Kaveri repes kaksinkerroin, eikun kysyin merkkiä, en väriä.




 Ihanaa kun pääsee jo suunnittelee sävyjä (sanoo värisokea, mun taideopettajan sanat kaikuu aina maalikaupoilla päässä, "kyllä sulla on erinomainen muodontaju muttei minkäänlaista värisilmää").

Värintajua tai ei, haluan harmaan ja sinisen sävyjä ja vaaleaa pintaa...


Siellä se nököttää, paljon pirteämpänä jo, 10 vuoden autiotaloaika on ohi, olet kohta entistä ehompi ja meidän KOTI <3
Kuinka monta mukavaa hetkeä tuossa talossa vielä koetaankaan....