keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Pelkoa ja inhoa raksalla...

 Otsikko vitannee erääseen legendanmaineen saaneeseen klassikkoelokuvaan jota en edes pysty katsomaan loppuun kun meno vaan on niin kreisiä, päätöntä sähellystä.
Tällä hetkellä musta kuitenkin tuntuu että tää mun arkeni on just sellasta (sillä erolla leffaan että mun nuppini on kristallinkirkas, mitä nyt unohtelen asioita ja sinkoilen paikasta toiseen).


Isäntä saapui illalla raksalta ja huikkas purkaneensa samalla sen tarpeettoman hellan kivijalan.
Siitäkös se riemu sitten ratkesi, hyperventiloin, murisin ja maalailin kauhukuvia seinille.
Mun ajatusmaailmassani oli että kun olin saanut ohjeet purkaa sen vain puolittain, näin sieluni silmin kuinka koko tönö suurinpiirtein on rakennettu juuri noiden tiilien päälle ja nyt se romahtaa ja nielaisee vielä maankin ympäriltään niin että jäljelle jää vain musta aukko.
Olin ehkä hiukan väsynyt ja herkässä tilassa.
Hirsimies vain tuumasi että noh itseasiassa hän on kyllä sitä katsellut että se on ihan hyvä purkaa niin saadaan uusi lautalattia nätimmin ja simppelimmin paikoilleen ja korjasi että koko tönön paino ei lepää sen päällä vaan lähinnä kantavan hirren.
Oli taas anteeksipyynnön paikka, voi tuota miesraukkaa...mulla on ehkä vähän liian paljon intoa ja sydäntä mukana tässä taloprojektissa,  kontrollifriikki luonteeni on puhjennut täyteen kukkaaan.
Olen raksapoliisi isolla ärrällä.


Talolla on nyt vaihdettu seinien muutamat lahot hirret "uusiin" (vanhasta riihestä kierrätettyihin) äärettömän kauniisiin ja järeisiin yksilöihin, hirsimies teki hyvää työtä.
Seuraavaksi on uuden lattian ja eristeiden asennusta, tuulensuojapaperin laittoa ja ulkovuorilaudoituksen fixausta ym pientä.
Putkari on jo löydetty ja enää uupuu sähköjamppa.

Lapset tuumasivat että tää "hiekkalaatikkolattiahan on ihan kiva!"
Kun eristeet ja kaikki on purettu maaperää myöden ylös niin olkkarissa voi pyöritellä mutakakkuja.
Talon kantaviin rakenteisiin ei tarvitse kajota, onneksi runko on hyvä, muutaman hirren korvaus, uudet lattiat, emännän kinuamat kahden seinän avaukset ja avot!
Pallottelin pitkään ajatusta saako vanhaa purkaa yhtään turhaan, ja pohdin seinien avausta pitkään, mutta kun tässä on ollut aina 4 pikkuruista erillistä asuntoa ja nyt kun tästä tulee yhden perheen koti niin ei se vaan toimi että aina pitää kierrellä huoneesta toiseen.
Olen aina haaveillut isosta keittiöstä ja täällä kun on pieniä huoneita 8 kappaletta niin olisi niin laatikkomainen olo...
Joten suureksi keittiöksi yhdistyy 2 huonetta ja teemme läpikulun niin että alakerran huoneista on kulku toisiinsa.


Sisustuslehdessä sanottiin että kutsuva eteinen on kodin käyntikortti, tai jotain vastaavaa.
Nauroin tälle lauseelle tovin, kun katselin meidän eteistä.
Mies purki rappuset jotta putkimies mahtuu paremmin työskentelemään, purut hän lapioi talteen ja tähänkin tulee uusi lattia edellisen tärvätyn tilalle.
Onneksi vanhoista lattioista voidaan silti säästää melkein 80 prosenttia.


Me on ulkoiltu joka päivä ja pulkkailtu paljon.
Sisu on niin hienopieru että istuu eskarimatkat pulkassa pojan sylissä lampaantaljalla.
Jos ei terrierin ole pakko kastella tassujaan ni sehän ei niitä kastele!




Kotoluolassa on sellainen hallittu kaaos ja olen ollut armelias pienille sotkuille.
Tää on nyt ohimenevä vaihe kahden kodin väliä ja pienestä epäjärjestyksestä on enää turha itselleen luoda mitään stressiä...kunhan on puhdasta ja kaappi täynnä ruokaa niin hyvä.






Kokkailuja, askartelua, arkisia juttuja.
Lapset eivät ole paljon raksailusta välittäneet, ne ei siellä kauaa viihdy niin ollaan oltu vuoronperään siivoilemassa ja nikkaroimassa iltaisin, toinen puoli kotona arkisten juttujen parissa toinen meidän kaoottisessa puuhamaassa bodaamassa.


Viikon varrelta....








Mietin tässä taas eräänä iltana kaikenlaista, työkuvioita sun muuta.
Usein uudessa työpaikassa pyydetään kuvaamaan itseä.
Vihdoin löysin termin, olen rationaalisen vastakohta.
Siinä missä rationaalinen ihminen tekee päätöksensä pääsääntöisesti järjellä, tunteiden ja vaistojen sijaan, minä teen ne nimenomaan tunteen ja vaiston mukaan, järjen sijaan.


Rationaalisuus

Rationaalisuus tarkoittaa järjen (latinaksi ratio) käyttöä päätöksentekoon tunteidenvaistojen ja tradition lisäksi tai niiden sijaan. Jaottelun on esittänyt Max Weber teoksessaan Wirtschaft und Gesellschaft (1912).[1] Rationaalisuuteen kuuluu vaihtoehtojen tietoinen ajatuksellinen arviointi ja usein myös jonkin formaalin järjestelmän kuten logiikan tai matematiikan käyttö avuksi. Rationaalisuuteen kuuluu tavoitteen määrittäminen ja sen saavuttamiseksi käytettävissä olevien toimenpiteiden arviointi, toteutettavan toimenpiteen valinta ja toteutus sekä edelleen toteutuksen arviointi, jne. Rationaaliselta ajattelulta edellytetään väitteiden johdonmukaista ja ristiriidatonta perustelua.[2]

Sen lisäksi että halusin välttämättä elämäämme kunnostettavaksi talon jota kaikki muut pitivät roskana, ihan vaan kun aina ohikulkiessa tuli sellainen fiilis että se odottaa siinä just meitä.
Niin nyt...nyt kun on olisi viimeinen hetki haaveilla mistään koiranpennusta niin...
Äsh, tiedättekö kun ihan vahingossa näin tämän liikutuksen tarjolla, puoliksi tanskandoggi ja puoliksi bullmastiffi, pieni, pyöreä ja ruttuinen, josta kasvaa suuri, kuolaava järkäle.
Oi mikä ihana vahinkomixi!!!!
Se vaan näyttää siltä kun se haluais täyttää ison koiran kaipuuni.
Noh ehkä mä taon järkeä päähän ja otan iisisti (tosi todennäköistä).

Ihanaa viikkoa, rikkokaa tekin vähän kaavoja, arki on paljon hauskempaa!

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Huh, hulinaa!


Ikkunaprojekti täällä on jo loppusuoralla ja saatiin kaikki ulko-ikkunat yhtä lukuunottamatta paikalleen!!!
Arvatkaapa pyörinkö tohkeissani tupaa ympäri, kyllä nimittäin ilme kirkastui kummasti ja ihan kuin tietynlainen slummitalo-fiilis olisi pudonnut harteilta vanereiden häivyttyä ikkunoiden tieltä.



Kutsuin tätä meidän tönön Lasik-leikkaukseksi- LasitKaunistavat-operaatio siis!



Jossain aikojen saatossa ulko-ikkunoihin oli laitettu muovilistat, vasemmassa demonstraatio muovilistan ja muovimaalin vanhenemisesta, se ei tapahdu ihan niin arvokkaasti kun aidoilla materiaaleilla, puulla ja pellavamaalilla, ennemminkin irvokkaasti. Oikealla olevasta karmista muovimaali on hiottu puulle asti, eli pois, muovilista korvattu puisella, välissä pellavaöljykittiä ja päällä pellavaöljymaali. Rikottu lasi on korvattu uudella, kaunein olisi vedetty lasi mutta budjettisyistä sorruimme ihan tavalliseen konelasiin. Maalaan vielä kerroksen päälle valkoisella maalilla, (kitti paistaa ja viimeinen kerros uupuu), tuo maali tarvitsee valoa kuivaakseen, ei niinkään lämpöä, ja aurinko kun on vähän ollut hukassa niin prokkis junnaa...
En ole ennen korjannut ikkunoita, eikä tuo ammattilaisen tasoinen suoritus varmasti ole, mutta meidän käytössä kestää vuosikymmeniä

http://www.suomalainenmaaseutu.fi/uutiset/erilainen-ikkunaremontti-hyödyntää-vanhaa-1.57094

Tuossa artikkelissa oli monta hyvää pointtia. Minusta on surku kun vanhoihin taloihin vaihdetaan uudet sieluttomat ikkunat, ennenvanhaan puutavara ikkunoihin valittiin huolella hyvin tiheäsyisestä puutavarasta, tottavie; nuo vanhat karmit vääntävät sahaakin rullalle, niin tiivistä puuta se on. Se on myös aina uudelleen hiottavissa, kitattavissa ja maalattavissa, vanhan kierrättämisen ekologisuudesta puhumattakaan! 

Lainaus ylläolevasta artikkelista;
Uusissa ikkunoissa yleistyneet alumiinikehykset eivät vakuuta lasialan konkaria. Omaan taloonsa Harjula ei alumiinikehyksiä kelpuuttaisi.
– Pahimmillaan kehys on koottu liimalla lasin ympärille, jolloin poka täytyy avata vasaralla ennen kuin uuden lasin saa paikoilleen. Tai sitten kehys on koottu muovisilla kiinnikkeillä. Panu Kaila sanoi joskus, että huoltovapaa tarkoittaa samaa kuin korjauskelvoton. Se pitää aika hyvin paikkansa, Harjula täräyttää.
Harjula muistuttaa, että alumiinista saa mitä tahansa, mutta työn pitäisi olla huolellista. Poka pitäisi hitsata ja lasi kiinnittää paikalleen painettavalla listalla, joka painuu siististi uraan paikoilleen. Lopputulokseen ei jää ruuvin kantoja tai muita näkyviin, hän jatkaa.
Toinen seikka, jota lasiliikkeessä on pohdittu tarkkaan, on puisen karmin ja alumiinisen ikkunapuitteen toiminta yhdessä. Harjula muistuttaa, että alumiini ja puu elävät ihan eri tahtiin. Lisäksi alumiini hikoilee ja kastelee puuta jatkuvasti. Rakenteeseen tiivistyy helposti vettä väärään paikkaan.
– Alumiinipokan kanssa myös karmin pitäisi olla alumiinia. Tai sitten karmin pitäisi olla niin hyvin suojattu, että kosteus ei pääse puuhun. Ehjä maalipinta on hyvä, mutta kuinka kauan se pysyy ehjänä, 



Tältä meillä näyttää nyt pääsääntöisesti. Paitsi että kuvan oton jälkeen tuo puulattia on nostettu varovasti ylös pontteja rikkomatta, sillä keittiöön on pakko vetää vesiputket ja  lisätä sahanpurua eristeeksi painuneiden päälle. Näissä kahdessa huoneessa puru on kirkasta ja kaikki kunnossa, lattiat ja eristeet  voidaan säästää. Alakerran kaksi muuta huonetta ovatkin surkeampaa tarinaa. Hirsimiehemme vaihtaa niihin väliin ekologisen selluvillan ja päälle uuden lautaponttilattian.

Ollaan saatu aikasmoisia remppavinkkejä, yksi niistä on ollut porata lattiaan reikää ja pursottaa alle uretaanivaahtoa. Meinasin pudota tuolilta ehdotuksen kuullessani, melkoinen idea ja yllätysyllätys, täällä on harrastettu joskus juuri tuota hommaa keittiön lattiaan. Ei ollut kaunista katsottavaa mitä se pursotuskeissi on vuosikymmenten saatossa tehnyt, inhottavaa hapertunutta mömmöä joka hajoaa kosketuksesta ja kutisee henkiteissä niin maan vimmatusti

Pysymme muoveista ja myrkyistä entistä kauempana kun näemme mitä ne saavat aikaan ajan kuluessa. Maalit ostamme pellavaöljymaaleina ja lattiaan ehkä petrooliöljymaalia, eristeeksi laitamme pellavaeristettä ja osittain ekovillaa, muoviosat korvataan puulla ja tapetin alle huokolevyä.
Ainakaan ei tarvitse miettiä onko sisäilma ok ja hengittääkö talo.

Vaikka yritetäänkin tehdä mahdollisimman paljon itse ja mies on puurtanut talolla monta monituista pitkää iltaa purkaen ja korjaten niin jotkut asiat vaan vaativat ammattilaista. Ehkä kaikkein paras ratkaisu ja onnellisin löytö tähän asti onkin ollut osaavat HYVÄT hirsimiehet jotka ovat perehtyneet perinnerakentamiseen ja osaavat heti sanoa mikä on viisain ratkaisu mihinkin.
Laskimme että heidän apunsa tulee myös huomattavasti halvemmaksi kun ottaa jobbareita ja nakertaa itse ja sitten myöhemmin korjailla virheitä.
Hirsimiehemme ammattitaito ja ripeys on lyönyt meidät ihan ällikältä ja tuonut sellaisen turvallisen fiiliksen että projekti etenee niinkun pitää ja virheiltä vältytään!




Pieni työnjohtaja oli kovasti menossa mukana tänään aamutuimaan <3


Toissapäivänä lähdimme ystäväni kanssa kirppiskierrokselle ja salaateille kaupunkiin, uhosin jo matkalla että ostan sitten vain tarpeellista ja välttämätöntä rakennukselle, ikkunanpokat hyvältä kirpparilta ja tumppuja lapsille.
Noh kipitin kotiin tälläinen härveli kainalossa, en todellakaan tiedä mitä tällä niinkun noin käytännössä tehdään, jonkinlainen piirturihan se on.
Muttakun...
...Se maksoi niin vähän ja mukana tuli kassillinen kaikkea hykerryttävän esteettistä ja mielenkiintoista. Ajattelin heti että koska tuo runko on vahvaa metallia ja etulasi vanhaa lasia, että ruuvaan koneiston irti ja laitan siististi talteen ja teen tuosta pienen vitriinin tulevaan vessaan hajuvesipulloille. Mutta kun olen tuota tuossa aikani ihmetellyt niin toisaalta tuo on niin hassu härveli että en ehkä raaski purkaa sitä vaan palvelkoot vaikka massiivisena kirjatukena tai ovistopparina hetken.
Mies hymähti mun järkevälle kirppisreissulle jolta ostin taas "ihan vaan kaikkea tarpeellista", mutta sainhan mä ne tumputkin. (itseasiassa sain kahdet tumput ja tuon härvelin halvemnmalla kun reiman uuden lasten talvirukkaset ;)
 (Selitin mustan valkoiseksi?)




Seuraavana päivänä lähdin kylläkin ihan listan kanssa ja ostin vain listassa olevat matskut.


...ihan itte pakkasin!


Junioreita kiinnostaa mun rautakauppafiilistelyni ihan yhtä paljon kun...noh ihan yhtä paljon kun mua kiinnostaa hytistä lastenaltaan reunalla uimahallissa tuntitolkulla. :D
Nää rautakaupan kärryt ja nostalgiaradio taustalla huutamassa on kyllä ihan paras miljöö tajuttaa juniorit päiväunille, parin tunnin päikkärit antaa melko vapaat kädet hipelöidä jokainen maalipurkki ja ruuvinväännin.



Huomenna meillä jo startataan uusien lattioiden läjääminen paikoilleen!
Jeeeeeee :)


Ainiin täytyy vielä hehkuttaa kun tuli viimekuussa ähdettyä konvehtirasioita ja kärsin ikipäänsärystä, turvotuksesta ja olin kun pebaan ammuttu karhu. Kysyin isännältä motivaatiolahjaa jos olen koko vuoden 2015 ilman karkkia, pullaa ja jäätelöä.
Saan kissanpennun siitä hyvästä, noh nyt sitä sitten ollaan oltu sokerittomalla koko alkuvuosi, tiedättekö ekan viikon olin kun vierotuksessa, pinnaa kiristi ja kädet tärisi, varsinkin iltapäiväkaffen kohdalla, mutta keittelin sitten luumukiisseliä ja napsin pähkinöitä, ne vei suurimman naminhimon.
Ja muutos on ihan käsittämätön, ei turvota, ei särje enää päätä, jaksan herätä kelloon ilman torkkuhälytystä ja nassusten kitinä ei hermostuta yhtään. Havahduin tänään jopa siihen että vedin pulkassa kauppareissulla uhmaikäistä joka karjui "mähaluuuun mähaluuuuun"-lauluaan ja mua nauratti, siis hymyilytti kun mietin kuinka polvi pojasta paranee, olin kuulemma ihan samanlainen tahtonainen tuon ikäisenä, poljin jalkaa ja karjuin nuppi punasena.
Ei pinnaa kiristänyt, tervehdin vastaantulijat ja tuumasin kuinka uhmaavista lapsista tulee hirmu hyvällä itsetunnolla varustettuja ja meidän poika on varmasti elämässään pärjäävä näillä meriiteillä.
Tuo samainen poika on myös valtavan idearikas, poikettiin Lidlissä ja hän halusi ehdottomasti ostaa jo valmiiksi suklaarahoja karkkipäivää varten, niitä euron näköisiä joissa on foliokuoren välissä suklaatia. Ihmeteltiin mihin miekkonen hävisi kassalla, niin hän on pelialueella mallaamassa suklaakolikoita hedelmäpeliin. Kuulemma äiti ei koskaan anaa rahaa pelata ja hän olisi vain halunnut katsoa kun ne väkkyrät pyörii, sai melkein äiti ja iskä kaivella suklaata ja folionpalasia kolikonreiästä.

Ihanaa viikkoa!!!!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Pikainen moi!

 Heippa!

Olin ajatellut että koskaan ei blogiini eksy rakeisia kännykkäkuvia...mutta.
Tiedättekö mä olen ihan onneton kun unohdan aina kameran raksalle lähtiessäni, olen ottanut vain muutamia surkeita kamerakännykuvia, tässäpä siis puhelimesta napattuja fiiliksiä meidän projektilta...


Tässä iltana eräänä tajuntaani pärähti että ennenkuin kaikkia lattioita avataan, saati laitetaan kiinni, täytyisi konsultoida putkimies vetämään keittiöön viemäreitä, ihan niin downshiftaaja en ole että kantovesilinjalla mentäis.
Ja sitten tajusin että täytyisi varmaan tietää tiskikoneen ja altaan paikka notta tietäisi mistä se putkenpää pistetään kurkistamaan.
Ketjureaktio vei mut suuren ruotsalaisen keittiösuunnitteluohjelmaan ja kaikella rakkaudella se on aivan susi. Revin hiuksia päästäni sen kanssa pulatessa.

Eksyin torille ja naps, siinä samassa pärähti ilmoitus täyspuisesta 60-luvun keittiöstä.
Olin nopea kun haukka ja iskin kynteni kiinni ensimmäisenä, puhelin oli kuulemma soinut sen jälkeen taukoamatta, kun hosuu ni joskus osuu!
Tämän ihastuttavan naisihmisen sisustussuunnittelija oli kehunut kyökkiä ylisanoin ja kehottanut pistämään sille roiman hintalappusen, mutta hän halusi ilahduttaa jotain keittiötä tarvitsevaa ja antaa sen purkupalkalla.

Voi pojat, se keittiö on jotain aivan timanttia, mies on sitä käynyt purkamassa, tänään irroitetaan viimeinen osa eli tiskitaso.
Tuo kuva ei tuo minkäänlaista oikeutta mun kyökilleni mutta uskokaa pois se on helmi.

Käsittämätöntä että nuo ovat palvelleet 65-vuotta, yhdestäkään kulmasta ei ole palaa pois, yksikään ovi tai laatikko ei repsota, yksikään kahva ei ole löystynyt, jopa tiskikaapin kuivaustelineet ovat niin priimaa että niissä ei ollut ruostepilkkuakaan (nykyiset kuivasutelineet luovat muovikuorensa kuin käärme nahan ja ovat iloisella ruostepilkulla vuoden sisään) kaikki on priimaa. Ne palvelevat aivan varmasti yhtä lujalla laadulla seuraavat 60-vuotta. Mieskin tuumasi meidän taloon sopivan vanhan paljon paremmin kun uuden lastulevykyökin.

Ajatushautomossa mulla on selkeä kuva aivan erilaisesta keittiöstä, hiukan tanskalaistyylisestä, välitilaan Domus classican marokkolaista sementtilaattaa.
Kauniit alkuperäiset helmiponttipaneelit maalataan vaaleaksi ja saarekkeeksi hankin jo 30-luvun vanhan kaupan myyntitiskin suurilla laatikostoilla, sen alkuperäisväri on hailakan mintunvihertävä, sen tyyliseksi jääköön.
Puutasoja, rouheita valaisimia ja krouvisti kulunut puulattia, siinä keittiön ainekset.
Valkoista, puuta ja ripaus mustaa...


Rakasalla hirsiseinältä kerrosten välistä löytyi jälleen yksi aivan ihastuttava tapetti!
Tuo syvän sininen ja kullan liitto on älyttömän kaunis.
Saa vinkkailla jos tietää uustuotetaanko tämän tyylistä.


Löydettiin pätkä hirsiä joiden merkinnät ja väliin työnnetyt sanomalehdet kaikki olivat vuodelta 1917. Nuo ikivanhat fontit ovat esteetikolle silkkaa täydellisyyttä.






Putkimiehet kävivät eilen miettimässä toimintasuunnitelmaa, huomenna tulee nuohooja kertomaan miten lähdetään kuivattelemaan hormeja niin pitkän autiotalokauden jälkeen.
Perjantaina hirsimies tulee ja aloittaa hommansa, suunnitelmat ovat hahmottuneet ja keittiö hankittu.
Täällä siis homma hanskassa...
Ihanaa alkavaa vuotta.
Yöllä oli satanut paksu lumi, me lähdetään pelaamaan pulkkabingoa.
Laahustetaan pihaa ristiin rastiin ja kun löytää hangen sisältä pulkan, stigan, liukurin tai lumilapion on ansainnut 10 pistettä, jännä kuinka näinkin säntillisten ja järjestelmällisten vanhempien lapsilla on aina kaikki hukassa...
Heiiips!

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Karmeja, kaaoksenhallintaa ja kahvia!


Tämä remontin ja kotiluolan välinen raja rupeaa hämärtymään.
(tulevan ja nykyisen kodin välillä on kilometrin verran matkaa ja kumpikin mesta on täynnä työkalua ja varaosaa)
Senverran kun raksalla saadaan edistystä niin kotoluola on enemmän rempallaan.
Tätä tää on hetken... 






Nykyiset neliöt rupeaa hetkittäin kaatumaan päälle kun joka nurkalla on keskeneräisiä projekteja.
Mutta mä niin tykkään silti, siitä tulee sellainen fiilis että taas ollaan askeleen lähempänä sinistä unelmaa ja muuttopäivää.


Hirsimies aloittaa tammikuulla, putkari tulee loppiaisen jälkeen, sähkömiehelle taisin antaa kalossin kuvan haalarin takamukselle, joten se on vähän hakusessa vielä.
Mutta me edistytään, likaiset vessat on purettu, ekaa hirsiseinänpätkää kuorittu näkyviin, siivottu, nostettu lattioita ylös, purettu vanhat keittiöt ja saastaiset komerot, fixailtu ikkunoita jne, hyvä me! Ihan omalla porukalla nakerrettu ja kohta ollaan jo asennus,- hionta -ja maalausvaiheessa!


Meidän 3 vee oli ihana kun hän kömpi kainaloon ja kysyi; "Äiti, mikä sun supervoima on?"
Olin hetken häkeltynyt ja sanoin että ehkä se on se että osaan kokata ja hallita kaaosta.
Siihen murunen sanoo "joo, mut mun supervoima on olla pieni, niin pieni että kerkeän tehdä vaikka ja mitä ennenkun kukaan edes huomaa!"

Nauroin katketakseni, juuri niin, mun kerkeävä pieni supersankarini!

Ihanaa alkavaa viikkoa!!!