sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ihana viikonloppu!


Meille saapui perjantaina ihania leidejä viettämään iltaa, täydellistä!





Olin aivan häkeltynyt kun sain lahjaksi ihanan, suuren lyhdyn.
Mun lyhtyfiksaationi on näköjään tiedossa, oi tuossa palaa kynttilä ihan kaiken aikaa.

Kiitos <3



Niin ja senhän tietää mitä siinä käy kun hakee lapsia tädiltä ja ihan viattomasti poikkeaa lounaalle Ideaparkkiin... Kenkähullun siskon kanssa liikkuessa on aina se riski että kartuttaa kalossikokoelmaansa, siskon mukaan näiden hyllyyn jättäminen olisi ollut jonkinluokan rikos (joskus siro neljäykkösen kavio ei olekaan hullumpi juttu, ne viimeiset parit kun usein on niitä suuria- ja pikkiriikkisiä kokoja). 
..."Muttakun ne oli miinusseiskytprossaa ja laadukkaat ja just oikeeta kokoa ja viimeset ja monikäyttöset ja"...

Oon tepastellut näissä menemään nyt sitten koko viikonlopun ja postin luukulla jonottaessani  humalainen partaveikko tuli oikeen kädestä pitäen ihmettelemään kuinka pitkä olen ja lisäten siihen vielä muutaman kirjoituskelvottoman, hänen mielesttän ehkä kehun, tai jonkinsortin keskustelunavauksen....
(Pituudesta puhuminen, se tuntuu olevan hirveän estoton avausrepla aina kun yhdistetään 177cm pituutta ja 15 sentin korot.)

Loin kohtalaisen jäätävän katseen ja suomalaisen miehen sielumaiseman omaava hyvässä nousujohteessa oleva katujen mies ymmärsi vielä elekieltä senverran että poistui takavasemmalle, mutisi mäyräkoira kainalossa huojuessaan;
"Ei edes punastunut, se kassatyttö punastuu aina, kiltit tytöt aina punastuu, höh....jupinaa, muminaa ja örinää"

Näköjään kuningas-alkoholi on ainoa keskustelunesteen voittaja mikä tehoaa hämäläiseen.
;)





Mutta oli kyllä huippuviikonloppu, nähtiin monia rakkaita, syötiin hyvin ja pitkän kaavan mukaan, väijyttiin leffaa.
Fiilisteltiin syksyä ja saunottiin...
Saatiin jopa aikaa kaksin tuon paremman puoliskon kanssa.

Mitä sitä viikonlopulta voi muuta toivoa.
Ainiin ja tein aikas huikean löydön eräältä rakennustyömaan romulavalta ohimennen...siitä lisää ens viikolla ;)





Pitkästä aikaa tuntuu että on oikeasti levännyt olo ja voi sanoa että viikonloppu on ladannut kaikki mahdolliset akut ihan täyteen, tästä on loistava ponnistaa uuteen viikkoon!



Täällä yks villavaatteisiin sonnustautunut vilukissa toivottelee ihanaa alkavaa viikkoa!

torstai 25. syyskuuta 2014

Lumipalloefekti....













Tiedättekö sen kun joskus kaikki asiat kasaantuu yhdellä kertaa hartioille. 
Tuntuu kuin olisi tipautettu mäennyppylältä pieni lumipallo joka kasvaa vain ja muuttuu vuorenkorkuiseksi...

Meillä se alkoi ihan viattomasti auton hajoamisella, jatkui läheisen sairastumisella ja sairaalaan joutumisella. Minun työttömäksi ilmoittautumisellani, sillä että huomasin ammattiajolupieni vanhentuneen. Siinä välissä tuli muutama hoidettavissa oleva suurempi akuutti asia.
Kyläilyreissu mummulassa päättyi medihelin saapumiseen talon pihaan ja valtavaan huoleen vaarin puolesta.
Olen kahden viikon sisään nähnyt ambulanssin, medihelin ja paloauton ihan turhan läheltä erinäisten sattumusten seurauksena.
Kirsikkana kakun päällä rakkaalla pikkuisellani todettiin kuulovamma.

Mutta ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin, musta tuntuu että tarraudun kaksin käsin arkisiin hyviin asioihin, olen kiitollinen siitä että meidän perheyksiköllä on loppupeleissä kaikki todella hyvin. Yritän olla kitisemättä pienistä, turhista asioista, likasukista, pölypalloista ja kaatuneista maidoista, ne on pientä, ne on pyyhittävissä.
Aamulla kun heräsin pienet kainalossani, olin valtavan onnellinen. Miksi pitää mennä huonosti että näkee ne kaikki ihanat asiat lähellä?!

Huomenna saan pari ihanaa leidiä saunomaan tänne meille, meillä on punkkua, ihanaa ruokaa ja tunteja aikaa parantaa maailmaa yhdessä.
Ystävät on suuri rikkaus ja se että on joku jonka kanssa puhua, silloin mikään este ei ole liian suuri, eikä koskaan ole yksin. 
Ja onnea on myös tuo toinen puoliskoni, joka tukee arjessa, mutta jolle aivan liian harvoin muistan antaa siitä kiitosta. Pitäisi muistaa kaikessa arjen pyörityksessä senverran pysähtyä että näkisi  timantit ympärillään.

Mä luulen että tää lumipallo on jo senverran iso että kohta se töppää mielikuvitukselliseen kuuseen, pysähtyy. Tuo lumipallo on kyllä tuonut taistelutahtoa ja luonnetta taas prosentin enemmän, mutta eiköhän tää jo taas riitä tälle vuodelle ;)




 Onnea on iltapäivät väritellen ja leipoen...
 Ystävän kasvimaalta saadut rakkaudella kasvaneet herkut...
 Pikkusiskon piirtämä kortti keittiön pöydällä...
Vain elämää-sarjaa viltin alla poppariastia ja murut kainalossa...

 Syksyn herkut...
 Ja väsymättömät pikkuapurit....

 Murun ostama uus blenderi ja lukemattomat pussilliset omenasosetta pakkaseen tehtynä ja aamuiset smoothiet...

 Eskarilaisen kanssa numeroiden harjoittelu...

Muruset pääseekin viikonlopuksi tätinsä luokse kaupungin vilskeeseen.
Ovat aivan innoissaan, viimeksi pääsivät elokuviin, puistoon, kaupunkikierrokselle ja nauttivat aamulla croisantit sorsapuistossa, lintuja ja heräilevää kaupunkia ihastellen.
Ihanat tädit kun keksivät aina kaikkea kivaa!

 
 Lounassalaatti...

Juniorin aamupäivä-Kaapo ja sen aikana rauhassa juotu kahvi.
(Ja se etten enää pode morkkista jos muutamana aamuna turvaudun puoleksi tunniksi piirrettyihin lastenvahtina ja otan hetken aikaa vetää henkeä ja juoda kahvin rauhassa.)


Ihanaa loppuviikkoa!
Elämä on aika ihanaa, töyssyineen, iloineen, suruineen päivineen.


torstai 18. syyskuuta 2014

Yksi syksyinen aamu




Huomenta!



      Tänään oli jotenkin niin raikkaan kuulas syysaamu, oli ihan pakko ottaa kamera kainaloon.

 Tallentaa yksi arkisen tavallinen aamu kuviksi.






Mulla ei todellakaan lähde päivä käyntiin ilman kahvia.
Mitä mustempaa sen parempi!


Ja olen niin turhamainen että en astu ovesta ulos ilman meikkiä.
Onneks mun aamumeikkiini ei mene kuin viisi minuuttia ja on kohtalaisen paljon freesimpi olo lähteä ihmisten ilmoille.

                                               




Lempituoksu...



Mulla on tapana sutaista kasvot puhtaaksi ruusuvedellä ja laittaa päivävoide.
Tänään oli astetta hitaampi aamu ja laahustaessani kylppärin kaapille vanulappuja hakemaan, huitaisin lappupupurkin kannen hajalle, sitä sadatellessani en huomannut takana täyttä pottaa, johon tietysti astuin siinä hötäkässä.
 Jeah, oli sitten sirua, mattopyykkiä, sukkapyykkiä, jotenkin vaan niin 
mun habitukseen sopiva aamunavaus!


Tää kuva liittyy meidän aamuihin siten, että muksut haluaa ottaa ennen eskariin lähtöä facetimen mummille ja papalle, nähdä tutut kasvot ja kuulla kivan päivän toivotukset ja kertoa päivän puuhat.
(FaceTime on Applen ehdottomasti mahtavin juttu, ja ilmainen käyttää!
Kerran mun piti tien päällä rempata autoa, pidin tuon viressä auki ja joku fiksumpi (isä) katsoi että teen hommat oikein, "eikun se on jäähdytin nesteen korkki, kokeilepa sitä mustaa...").



Sitten me heitetään kamppeet kyytiin ja fillaroidaan eskarille.





Meidän aamut on välillä aika haastavia ja tyttö haluaisi jäädä viekkuun lukemaan satuja kaikessa rauhassa, sen sijaan että täytyy herätä seitsemältä.
Iskä keksi että hankitaan tsemppiskamu.
Hän osti tytölle tuollaisen suurisilmäisen pöllön, se lohduttaa jos päivän aikana tulee isiä ja äitiä ikävä, sille voi kertoa kiukutukset ja se mahtuu aina taskuun mukaan.
Oi, mahtava iskä, kyllä vaan helpottaakin aamuja pöllökaveri...






 Tätä rumbaa riittää, onneks voi vielä kuivattaa ulkona.





 Oi näitä aamuauringonsäteitä.
Kaikki näyttää niin kauniilta <3

Rappusilla kotiin tullessa ilahduttaa ystävän tuomat callunat.
En ole raaskinut ottaa tuota ympärille kääräistyä paperia pois, musta se on niin ihanan boheemin näköinen,  taiteellisempi kuin mikään ruukku! 
Nostan yöksi eteiseen ettei paperi vaan vety.



Aamuhepulit.
Miten voi luontokappale ollakin niin järjettömän iloinen kun jengi tulee takaisin kotiin!
Painaa pihaa ympäri, hyppii ja kirmaa niin sulavasti kun lehmän kokoinen koira vaan voi kirmata!




Tämä joka-aamuinen rutiinikin on taas tullut tutuksi.


 Hullaannun syysauringosta, siltikin vaikka se näyttää kaiken pölyn ja pesemättömät ikkunat.