perjantai 29. elokuuta 2014

Fiinisti fillaroiden...


 Istuttiin iltapäiväkaffella ja silmiini osui nurkissa lojunut puulaatikko.
Meitsi creas aika huikeeta idistä siinä kofeiinipärinöissäni.
Oon ollu fillarin koria vailla ja näin tämän puukorivanhuksen sopivan tuohon tarkoitukseen just passelisti.
Piirsin paperille hahmotelman ja tyrkkäsin teräsmiehelleni (nimike viittaa miehekkään ulkokuoren lisäksi leipätyön laatuun.)
Hetkessä oli hän taivutellut, porannut ja maalannut kehikon korille.
Ehkä parasta tässä oli se että siitä tuli just sellainen kun olin ajatellut ja lisäksi 100% kierrätetty, kori kun oli toisen romuna meille päätynyt ja metallitkin kierrätyslavalta.





 Mun monessa liemessä uineet Ten Pointsin lempparisaappat jotka olen nimennyt ajokengiksi.
Vasempaan jalkaan on pysyvästi pinttynyt prätkän kytkimen painauma ja öljytahrat, mutta sitkeästi rasvailen ja käytän, kunnes hajoavat liitoksistaan, niin hyvin nää istuu jalkaan ja tuovat sitä jotain, olipa sitten liikkeelä polku-tai moottoripyörällä.


 Muutamaa osasta vailla on tämä retro-ihanuus jonka näen pisteenä I:n päälle mun fillarin takaritsille. Tällä korvaan tuon muovisen istuimen niin mielelläni.
Tehtiin lenkki läheisen keräysaseman ohi ja siellä tämä nökötti, kaiken likaisen metalliromun seassa, voihan kulutushysteria kun olin onnellinen.
Meillä oli muksuna ihan samanlaiset, istua nökötin punaiset Nokian saappaat jalassa isän Oivan tarakalla just tälläisessä ja lauleskelin mollamaijalaulua.
 Tässä olis sitten seuraava prokkis :D
Hyvä siitä tulee...



Mää ja platinablondi lähetään eskarilaista vastaan.

Kivaa viikonloppua!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Yksi tuiki tavallinen aamu...


klo 06.50

 Kello soi taas aivan liian aikaisin (eilinen pokkarin ahmiminen yhdeltä istumalta alusta loppuun johti siihen että kotihommia on kirittävänä enemmän kuin paljon).
Muruset olis tietty halunneet jatkaa uniaan ja sain syöttää ja vaatettaa pari kohtalaisen vastahakoista tyyppiä.
Taivaalta puski vettä solkenaan kun kaivelin fillareita liiterin takaa, nyt jo tututksi käynyt reitti eskarille sujuu hetkessä.

Ensimmäiset päivät ja viikko meni niin mahtavasti, mutta nyt tyttö on jäänyt itkemään perään, tarttunut lahkeeseen ja sanonut että ikävöi äitiä.
Sydäntä viiltävää.

Meillä aamut on tähän asti soljuneet omalla painollaan ja tuo pieni taivaanrannan maalarini on raahustanut omia aikojaan aamupuurolle tukka takussa, kasa Akuankkoja kainalossa.
Aamupalansa ovat saattaneet kestää parikin tuntia kun hän lueskelee lehtiään ja relaa puurolautasen äärellä.

Pienoinen shokki nämä 7.30 heräämiset toiselle...

Siinä mä sitten eskarin portilla pala kurkussa tulin luvanneeksi että jos hän on kovin reipas ja tsemppaa loppuviikon niin ostan barbien perjantaina ja tuon yllärinä kun haen häntä kotiin.

Jeah, takerruin taasen siihen kultaisen kasvatuksen helpoimpaan ja säihkyvimpään valttikorttiin; lahjontaan.

Ope on kyllä niiiiiin ihana, he ovat aamupiirissä keskustelleet että paha mieli ja itkeminen on ok ja tunnetila siinä missä muutkin. Että silloin pitää lohduttaa, halata ja auttaa kaveria mäessä.
Koko ryhmän lapset ja opet on vaan niin loistotyyppejä, mä jo kauhuskenaarioissani pyörittelin kuinka meidän herkkä taiteilijasielu, joka näyttää koko tunteiden kirjonsa ja puhuu tunteistaan kun Mertaranta MM-maaleista joutuu silmätikuksi tai saa itkupillin arvonimen.
Mutta ei, kaikki on olleet niin ihanan empaattisia ja tsemppaavia, hänellä on uusia kavereita  ja tänään taasen kotiin palasi silmät säihkyen pieni reppuselkäinen tyttö joka tuumasi "olipas ihana eskaripäivä!"



Kotiin raahustettuani tein hattutempun ja muunsin naapurin tytön tuomat ihanat syysomenat kera pikkuapulaiseni-miksikäs muuksikaan kun omppupiirakaksi.


Tuli muuten hyvää;
Sulatin 200g voita
Siihen 1,5-2dl inkkarisokeria
Vehnäleseitä 
Vehnäjauhoa sen verran että kulhossa on löysähkö, mutta muotoiltava setti, ainiin ja  leivinjauhetta, kanelia ja paljon vaniljasokeria...
Pinnalle osa taikinaa murusteltuna, kanelia ja inkkarisokeria..ommommoom.


 Kasvissosekeittoja oon harrastanu nyt urakalla, tää syksyn sato on vaan niin, mmmmm!




Huomasin tänään muuten kaappeja siivoillessa että oon ostanu vuosien varrella neljät melkein samanmalliset ja korkuiset kengät... eri värisinä ja merkkisinä vain. 
Ups...

 Pelastin vähän ulkokukkia tuolta ulkoa lillumasta.

 Tiskasin, pyykkäsin, siivosin, perussettiä...


 Ja sitten päivän kohokohta; eskarilaista hakemaan <3



 Matkan varrella aina ihailen saman, asumattoman suloisenpunaisen mökin...ja mietin miksi siihen ei kukaan muuta.
 Mun rakkaat <3




maanantai 25. elokuuta 2014

SYKSY!

 Se on täällä taas; lempivuodenaikani syksy!

Syksyyn kuuluu kynttilät...
...pihavalot...

 ...pönttöuunien lämmittäminen ja suloisen mureat pataruoat jotka saavat hautua rauhassa pönttiksen lämmöissä <3
Täkit ja viltit kaivetaan taas soffan viereen.
Innostun kokkailemaan syksyisiä variaatioita.



 Musta on ihanaa tulla iltalenkiltä kotiin kun on kävellyt raikkaassa, koleassa ja kosteassa ilmassa ja näkee kodin valot. Tulee lämmin tunnelma ja koti on taas sellainen pesä jossa saa olla maailman murheilta piilossa, poltella kynttilöitä, kokkailla... Kesä meni niin liitäessä ja nyt elämä rauhoittuu, rutinoituu ja hidastuu taas.


 Toppaliivit ja kurahousut on rivissä eteisessä, mammakin tykkää kun saa tepastella neuleissa ja villasukissa.


Ystävät toivat käydessään ihanaa Pukan teetä ja pinkkejä ruusuja <3





Muksut lähti lauantaina tädin kanssa leffaan ja kaupungille, isosisko oli pistäny pikkuveikan viimesen päälle kammaten x)
Olivat Postimies Paten väijyneet leffassa ja täällä tanssitaan nyt robottitanssia menemään, ihanat. Ihan onnessaan kun tädit aina keksii kaikkea hauskaa.
olivat olleet sorsapuistossa piknikillä ja vaikka missä.

Niin että juniorilla menikin Sunnuntai näissä tunnelmissa, poika oli vähän väsy.


 Esikoinen taasen on päättänyt luoda uraa esiintyvänä taiteilijana, hehh!


 Ja vielä lyhyt oppimäärä ecoväreillä värjäämisestä; sitä tulee mitä sattuu tulemaan.
Nimimerkillä vaaleita raitoja piti saada mutta nyt on tukka sininen.
Arrgh, ei ihan mee putkeen.
Olivat Hairlekiinin tädit ihan järkyttyneitä lopputuloksesta, mutta eihän se niiden vika ollut.
Mulla on aikaisemmin tullu tosi nätit raidat punaiseen hennaan laitettuna ja ihan no broblem, pystyn huppuraitoja ottamaan koska väri ei koske päänahkaan. 
Mutta pohjalla ollut  musta henna reagoi vaalennusaineen kanssa niin että ensin ne shiftasivat vihreään ja nyt ovat railakkaan sinertävät mun raitani.
Eihän siinä sinänsä mitään olisi mutta kun ei voi värjätä päällekään kun olen niin allerginen hiusväreille että luvassa olisi anafylaktinen shokki.
Olen herkistymässä myös hennaan ja ajatukseni oli raidat siksi että kasvattaisin oman värini (ihastuttavan maantienharmaan) ja ottaisin siihen vain raitoja.
Nyt ilokseni saan kulkea sinisessä tukassa kunnes väri on kasvanut pois... tästä johtuen olen shoppaillut apinan raivolla kivoja pipoja ja hattuja.



Meidän viikko alkoi tänä(kin) maanantaina melkoisen kaoottisesti.
Sain muksut puettua ja syötettyä ja lähdettiin rämpimään esikoulua kohti tuolla raikkaassa tihkusateessa.
Tyttären kissa lähtee aamuisin saatille, kävelee polleena tytön vierellä koko matkan esikoluluun asti.
On ihan hirmuisen kiintynyt toisiinsa tämä parivaljakko.

Ajattelin että katti odottaa pihassa kun vien tytön sisälle, mitä vielä, se tsuikkasi ovenraosta sisään ja juoksi----väärään luokkaan.
Sen luokan opettajat saivat sätkyn "tämä on allergialuokka".
Kappas kun sattuikin...nyt viimeistään kaikki tuntee apinan, apina ei ketään.
Siinä mä kiikutin kattia ulos nuppi punasena.
Kissa maukui lasin takana kun viimeistä päivää ystävänsä perään ja siinä vaiheessa tytöltä tietystikin pääsi itku. "Mä haluun kotiin, Sulo ei selviä ilman mua!"
Show oli valmis ja estradi meidän.

Lopulta kun pääsin ulos, katti oli häipynyt kun tuhka tuuleen enkä löytänyt sitä mistään.
Ajattelin että noh se osaa jo reitin kotiin ja tulee perässä, lähdin kädet täristen polkemaan kotiin mielikuvissani suuri kupillinen vahvaa mustaa kahvia (aamukahvihammaskolotus tapissaan).
Hetken aikaa olin ollut kotona ja nauttinut aamupalan niin eskarista soitetaan... 
"tuota se teidän kissa mouruaa täällä meidän perässä, voisitko hakea sen".
Se olikin siis jäänyt puskaan kytikselle ja venannut pikku-emäntää.
Jep jep, taas takkia niskaan ja fillari tulille.
Juniori tuumasi; "on ollut Sulolla rankka päivä!"

Aikas liikuttavia noi lapset ja niiden lemmikit.
Mulle on ihan turha väittää etteikö elukat ymmärtäisi mistään mitään...




Löysin jotenkin tähän posseen sopivan mietelauseen:

Jotkut oppivat lukemalla,
toiset oppivat muiden virheistä,
mutta muutamien täytyy itse päästä
pissaamaan sähköpaimenen lankaan...