maanantai 24. helmikuuta 2014

Herkistelyä ja sisustusta...



 Tiedättekö, tajusin yhden asian tänään. Sellaisen joka ansaitsisi useamminkin hetken ajatuksista.
Nimittäin sen kuinka onnekas olen kun mulla on niin paljon välittäviä, rakkaita sukulaisia ja ystäviä.
Sellaisia joiden seurassa uskallan olla ihan oma (liian paljon puhuva, höpötyssuodattimen hukannut ja tunteikas otus)
Oikeastaan havahduin tähän jo sunnuntaina, sain näin ihanan paketin ystävältä <3 kiitos H 
Saatesanoina, "jotta saisitte vähän inspistä siihen teidän nukkekotiprojektiin!"


Ja tänään jo muutenkin keväistä maanantaita ilahduttamaan sain aamukaffeseuraa! Itseasiassa sain tuvan täyteen yllärikaffeseuraa kun mun tätinikin tupsahti meille näin ihanien tulppaanien kera <3 Kyllä on höpötetty ja kälätetty.

Lapset sai uuteen huoneeseensa näin söpöt kukat, ihan omat, arvatkaapa olivatko innoissaan...
Huomenna pitäisi muutenkin vähän vaihdella multia ja kaivaa pihavajasta ruukkuja. Sieltä se kevät keikkuvi tulee!!!
 Niin ja siihen pointtiin, mulle tuli sellainen olo, että voi miten ihania ihmisiä mun ympärillä onkaan, välittäviä. Se että soitetaan, kysytään miten menee ja ollaan läsnä, poiketaan, vaikka ihan yllättäen, kysytään lenkille... nuo kaikki huikeat kukat, suklaat ja muut nyt ovat ihan ekstraa ja jotain niiiiin luksusta, odottamatonta, häkellyttävää ja...en nyt löydä ylisanoja, joten sanotaanko vaikka näin että KIITOS perheelleni, kaikille rakkaille ystäville ja läheisille kun olette siinä, etenkin tuo parempi puolikkaani ja ihanat muksut jotka jaksaa yllättää ja naurattaa joka päivä.

Eräällä minulle hyvin tärkeällä ja rakkaalla ihmisellä on tällä hetkellä kovasti terveysongelmia ja murheita ja välillä sitä ajatukset elää hyvin vahvasti siellä...
Mutta usein juuri silloin joku soittaa, kuuntelee, sanoo ne tarvittavat sanat-tai ei sano yhtään mitään, on vain läsnä ja katsoo ymmärtävästi....
Sellaista ystävistä pitää pitää kiinni, itse joskus pidän heitä itsestäänselvyyksinä, mutta tänään ihan yksitellen mietin että jos tuo ja tuo  ei olisikaan mun elämässäni huomenna, kuinka suuri tyhjä aukko  elämääni tulisikaan.

Olipas siirappista, siirrytään arkisempiin kuviin ja tunnelmiin, ennenkun mä rupeen avautuun vielä diipimmin ;)

 Lauantaina ei oltu sovittu mitään, oltiin perheen kesken ja tehtiin mitä muksut halus.
Ei ehkä ensimmäisenä tulis mieleen pitää piknikkiä tuolla kuran ja koleuden keskellä, mutta niin me vaan tehtiin, raijattiin lauantain lounas pihalle ja oli kuulkaas aika mukavaa, rajoja rikkovaa ja jopa lopputalvea uhmaavaa. "siitäs saat rapakeli, meillä on tuoreita mansikoita ja riisipuuroa, me syödään nää tässä ja nautitaan-kröhöm kurakeleistä, sitäpaitsi sieltä se kevät tulee ja sä oot sou lääst siison ;)"



Mun tekisi mieli sanoa että ompelin uudet verhot lastenhuoneeseen, mutta eihän se niin mene. Jos kankaan voi kiikuttaa äidille, tai siskolle niin sinnehän mä sen kiikutan ja otan sen koiranpentu-ilmeen "olis yks pieni juttu, pliiiiis" (mun ompeluni näyttää sokean adhd-potilaan puhdetyöltä)

Siinä ne ny on...aikas sirkus- meininki ;)
Ainiin kiitos äiti...äidit on aina äitejä ;)




 Niin ja kiitos Katja, hän pyörähti, korjasi keittiön kaappipenkkisysteemin...
 ...ja vasaroi jotain jännää myös vessan puolelle...

 ...Nimittäin näin söpön taustalevyn lavuaarille, nyt ei enää paneelit ui. 
Nainen ja porakone-mikä tehokas yhtälö, ja minä sain leikkiä silikooniruutan kanssa, jei.
Pieni pintaremppa piristää päivää!

 Nyt hoplaa lenkille (kiviäkin kiinnostaa, mutta kaksi silmäparia tylsistynyttä koiraa tuijottaa mua)

Ps. Lastenhuoneeseen tulossa jotain aikas söpistä <3

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Tädille!!!

 Pikkuiset pääsivät viikonloppuna tädille. Toiset olivat aivan innoissaan, täti kun keksii aina kaikkea kivaa!!!
Otettiin nämä matkalaukutkin käyttöön.
Nää on aivan briljantti juttu lentokentällä, voi vetää perässä ja muksut istuu kyydissä ihan innoissaan, ei tarvii aina niitä rattaita ja vaatteitakin mahtuu tuonne yllättävän hyvin sisään.




 Tyttäreni kanssa jo väännetään vaatteista, jäiks. Hänellä on ihan oma tyylinsä, yhtenä päivänä tylliä ja pinkkiä ja prinsessateemaa, toisena taas jotain aivan muuta.
Hän kaivoi nämä vaatteet, ovat kuulemma niin "räpit" ja sanoi, äiti ota musta kuva, mä oon Cuul!

"näissä voi mennä skeittamaan ja hoploppiin!"
 Tädillä oli ollut kuulemma mahtavaa, olivat kahvilla, leipoivat korvapuusteja, kävivät HopLopissa ja katsoivat lentsikat-elokuvan. Lapsille tädit, mummut, papat ja isoisovanhemmat ovat niin suuri rikkaus ja onni. 
<3
 Tälläinen vihreä puhelinvanhus nökötti isän tallissa. Näin sen heti lastenhuoneen leikeissä, ja hittihän siitä tuli, puhelinlangat ovat laulaneet taukoamatta. (Leikkasin vain johdon poikki ettei ole vaarallisia piuhoja.)
Jännä kuinka tälläiset esineet saavat mielikuvituksen laukkaamaan ja ovat ihan suosikkeja, plus että sointuuhan tuo meidän minttuiseen lastenhuoneeseen kuin nenä päähän ;)




 Innostuin pavuista, ovat ihan mahtava ja täyttävä lisuke korvaamaan perunaa. 


 Ja vapaa lauantai- iltana, kun ei ole kiirettä ja saa olla vaan kaksin, kuunnella musiikkia ja fiilistellä, ihan parhautta on tuore leipä dipattuna hyvään oliiviöljyyn kera lasillisen luomupunkkua, niin yksinkertaista ja hyvää.
Voi, niin täydellinen yhdistelmä, vaikkei tuo leipä mun vatsalleni sovikaan. 
Jos haluan johonkin välillä satsata, ostan hyvää ialialaista öljyä ja dippailen siihen kaikenlaista, salaatinlehdistä leipään, oi <3

 Nassut tuli tädiltä väsyneinä ja iloisina, voi kuinka juttua riittikin kaikesta mitä oli tehty ja täti keksinyt. Toivoivat että leivottaisiin jotain, tyttö haki lempireseptejä ja tässä yks all time favourite:

BANAANIPANNARIT:
2rkl inkkarisokeria
100g vehnäjauhoja
45g ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
1,5 dl maitoa
1 luomumuna
2 kypsää banaania survottuna
Voita paistamiseen




Kuvapläjäys ja pientä purnausta....

Mä nyt alotan sillä purnauksella, kuvat tulkoon perästä ;) Mun blogissani on ollut hiljaiseloa surkeiden sattumusten ansiosta, tilasin joulukuussa uuden tietokoneen ja paketti tuli perille loppukuusta, postissa odotti suuri mysötty paketti ja kone ei pelannut toivotulla tavalla. Huoltoon piti kulua maksimissaan viikko postituksineen, mutta posti pallotteli konetta pari viikkoa varastosta toiseen jonkin teknisen epäselvyyden ansiosta ja applen huoltomies sai flunssan ja huoltokin sitten viivästyi. Huollosta kone lähti meille täysin toimivana, mutta ylläri, ylläri jälleen kerran paikallisessa postissa odotti puhki potkittu paketti, suoranaisen ammottavan reiän kera. Macista näyttö narmuilla... Lievästi ilmaistuna tämä mamma otti kierroksia nollasta sataan kahdessa sekunnissa. Nyt käydään melkoista lappusotaa rakkaan Itellan kanssa, en ihan purematta niele kalliin tuotteen tärvelemistä-kahteen kertaan. Sekään ei paljon auttanut kun postin poika tuumasi "siis mä en tilaisi mitään elektoniikkaa postin kautta, nehän mysöö aina noita paketteja" Grreat!  Puuh, siinä se purnaus, kiitos ja anteeks. Nyt niitä kuvia, näiden parin viikon varrelta. 

 Pikkuiset halusivat elokuviin ja lähdettiin koko porukalla, rikkoi kivasti alkavaa viikkoa ja toi ekstraa arkeen :)




 Sain anopiltani ihanan vesikarahvin, olin valitellut kun tarvitsisin nätin kannun, tulisi seurattua että juo varmasti sen 2 litraa vettä päivän aikana.
Tuo on ihana, kiitos <3
 Ja äitini antoi idätysastian, metsästin lasista idätyskippoa, en periaattesta ota keittiööni rumaa muovista hökötystä. Paikallisessa Lifessä nökötti näin nätti yksilö, kiitos äiti, kyllä mua on hemmoteltu nyt <3
Olen myös kollaillut kaappeja apinan raivolla ja roudannut tavaraa kirppikselle autokaupalla, kyllästyttää ainainen kaaos ja kaappien pursuileminen. Joten mun tavoitteeni on keventää kevättä kohden myös kodin tavaramäärää ;) 
Ainiin tukka mulla jo eilen kevenikin ihan urakalla, oltiin rakkaan ystäväni kanssa viettämässä päivää Tampereella, syötiin, käveltiin ihmeteltiin kaupungin menoa ja istahdettiin osaaviin käsiin Primen tuoliin. Kerrankin mulla on moderni tukka, kerroin toiveeni ja J leikkasi niistä juuri sellaiset kun halusin. Vuosikausia pidin pitkiä hiuksia, ne oli niin helpot, autojen kanssa pulatessa mulla oli aamulla tapana ottaa pakista kiintoavain ja pyöräyttää tiukka nuttura sen ympärille ja tökätä siihen pikkuinen ruuvari poikittain pitämään koko komeus kasassa, kymppimillin avain ja ruuvari oli aina lähellä, heh. Tai sitten ne oli vaan ponnarilla. Sitten toisen lapsen jälkeen parturin lattialle putosi yli puolet mitasta ja otin sellaisen Beckham-polkkiksen edestä pitkä, takaa lyhyt. Nyt tukkaa lähti vähän vielä nemmän ja on oikeasti aika kevyt olo, tykkään!
Joskus kotiäidille pelkkä hiusmallin muuttaminen on extremeä ja kaivattua vaihtelua <3

En lakkaa ihastelemasta lasten luovuutta, sisälle unohtuneet a-tikkaat muuttuivat hetkessä herkkukaupaksi <3
Ja papan tuomista pahveista he askartelivat eilen olkkariin viidakon...
Kaupungilla näin eilen sloganin joka jäi mieleen; Lapselle tulee tarjota puitteet olla luova omalla tavallaan. Totta! 





 Ollaan askarreltu tyttären juhlia varten...ne pidetään kuulemma kuppikakku-teemalla :)



 Luistelukerrat jäi vähiin tänä talvena. 
 Joka ikinen aamu herään siihen kun poika kömpii kainaloon ja kuiskaa "Äiti, puuroa"
Se on siis meillä joka-aamuinen aamupala (mä olen aikas ääriäni myöden kyllästynyt kaurapuuroon, mutta nuo pikkuiset eivät osaa alottaa päiväänsä muuten, tykkäävät rutiineista, noh ainakin toi on maailman halvin ja terveellisin aamupala, joten se on ihan hyvä rutiini)

 Mun hittini on just nyt kuivatut karpalot pähkinöiden kera, mmmmm...
 Perheen ehdoton diiva ja prinsessa ;)

 Mummu lähetti lämpöisiä sukkia lapsille ja aamulla isomuori soitti ja pyysi mittaamaan neidin jalan pituuden, ihania nuo mummut, pitävät meidät villaisissa <3