torstai 23. maaliskuuta 2017

Viimeiset kaksi ikkunaa!



Vetkuttelin koko talven kuistin ikkunoiden tekoa.
Lukemattomat kerrat hyppäsin kuistin ikkunasta kun olin unohtanut avaimet kotiin ja pojan vakiolausahdus oli "on se onni että on noi ikkunat rikki kun et sä äiti koskaan muista avaimia!"
Ajattelin nopsasti käydä peruspuitteissaan ikkunan kunnostamisen ääkköset.


Aivan ensimmäiseksi voin sanoa että vanhaa täytyisi suojella kynsin hampain, nämä vanhat karmit ovat ihmeellisiä, nimittäin puu on äärimmäisen hyvää. Kuvassa olevat karmit olivat maanneet pihalla heinikossa jo ties kuinka kauan, kun toin niitä kuivamaan olivat ne aivan läpimärät ja pelkäsin kuinkakohan käy, mutta kuivivat takaisin ryhtiinsä ja ainoastaan toiseen pokaan tein puupaikkauksen.

 Eräs syy vanhojen ikkunoiden kestävyyteen on niihin käytetty korkealuokkainen ja valikoitu puuaines. Useimmissa vanhemmissa rakennusoppaissa kiinnitettiin erityistä huomiota puun laatuun. Ikkunat karmeineen sekä ovet kehotettiin valmistamaan ensiluokkaisista materiaaleista: kuivasta, mehukkaasta, tiheäsyisestä ja oksattomasta honkapuusta (Sjöström: Maata- lousrakennuksia, 1891), tai vanhasta, mieluiten kitu- kasvuisesta petäjästä. Uitettuja puita ei ikkuna- ja ovi- puiksi suositeltu, sillä katsottiin että osa puuta suojelevista aineista on niistä liuennut pois. Puiden tuli olla keskitalvella kaadettuja ja parin vuoden ajan varastoituja. Ne oli kuivattava sekä ulkona että kuivausuunissa tai riihessä, mieluimmin kahteen kertaan. (Siiko- nen: Pienviljelijän rakennusoppi, 1939).

Puun laatuluokituksesta ovat perinteiset, kestävyyden kannalta oleelliset vaatimukset puun kasvupaikasta, kaatoajasta, kuivauksesta ja vuosirengastiheydestä jääneet pois. Niinpä ikkunoissa käytetään nykyisin huonompilaatuista, valikoimatonta puuta, ja niiden käyttöikä saattaa jäädä lyhyeksi. Muita tärkeitä syitä lyhentyneeseen kestoikään ovat ikkunoiden valmistuksen muuttuminen käsityöstä teolliseksi, puitteiden koon kasvaminen, virheellisten profiilimuotojen käyttäminen, kittauksen korvaaminen lasituslistalla ja ikkunoiden käsitteleminen kuultavalla 
puunsuojalla peittomaalauksen asemesta. 




Seuraava vaihe oli vanhan maalin ja kittijäämien raaputus pois.



Eräänä päivänä ajoimme vanhan kivikerrostalon ohi josta oli jo kannettu lavalle suuria kauniita vedettyjä ikkunoita ikkunaremontin yhteydessä. Mukavat raksamiehet antoivat meidän hakea ikkunoita ja mieheni on näistä leikellyt uudet ruudut taloomme.
Pidän eläväisestä ikkunapinnasta ja myöskin kierrätys lämmittää mieltä.
 (muista jättää pienet varat kauttaaltaan jotta puu saa elellä lasin ympärillä halkaisematta ikkunaa jännityksessä)
Pieni kittikuja karmiin, jonka päälle painellaan lasi tiiviisti, sitten vain lasituslankaa ja naulaamaan.
Lasitusvasara on neliönmallinen jotta sen saa liukumaan nätisti lasia vasten, alle vain paperi suojaksi jottet naarmuta ikkunaruutua.

Ikkunan alareunaan sujautan aina tulitikut karmipuun ja lasin väliin kantamaan ruutua jotta lasi ei pääse valahtamaan alas alakarmia vasten vaan pysyy keskellä ja se millien vara kiertää siellä kitin alla tasaisesti.
Ainiin ja kittiin mulla on ollut tapana sekoittaa ripaus valkopippuria jotteivat talitintit tule nokkimaan tuoretta pehmeää kittiä parempiin suihin, on auttanut!


Hassu juttu, kun ostimme tämän talon, oli ensimmäisten talosta löytyneiden asioiden joukossa kaksi pientä lasitusvasaraa. Ihan kun tönö olisi sanonut että tätä hommaa riittää mutta sitkeys palkitaan, anna mun pitää vanhat fönarini.

Ja tätä hommaa tosiaan riitti kun 8 huoneen talossa oli yksi ainoa ehjä, kivittämätön  ikkuna.
En silti olisi mistään hinnasta hankkinut tilalle uusia, kuunaan päivänä, ikkunat on talon silmät.

Vanhat ikkunat vähän vetää, mutta sekin kuuluu painovoimaisen ilmanvaihdon henkeen, sikäli mikäli olisin jostain syystä uusia tiiviitä ikkunoita vaihtamassa joutuisin kiinnittämään huomiota ilmanvaihtoon ja tehostamaan sitä jostain muualta. Enkä koe että ikkunat ovat ne vedonpaikat meillä, enemmänkin panostimme vintin lisäeristämiseen purulla ja samoin lattioihin lisäsimme selluvillaa/purua. Suurin huiku käy katon ja jalan kautta...



Lasituksen jälkeen päälle vain kitti ja muista, kun maalaat, maalaa reilusti kitin yli, lasia vasten, jotta kitin ja lasin saumakohdasta tulee tiivis, eikä valumavesi pääse kittikerroksen alle.
Maalin kuivettua maali on helppo rajata rapsuttamalla siistiksi.




Pieni sininen sai omat alkuperäiset ikkunansa takaisin.
Ihan kuin se hymyilisi <3


 Ikkunankorjaajan kauppalista:

-Lasia
 (jos leikkaat itse, hanki hyvä lasiveitsi)

Lisäksi olen käyttänyt ikkunan eristämiseen

Kauppalista ohjautuu Domus Classican sivuille, ihan vain siitä syystä että heidän valikoimistaan sattuu löytymään niin helposti kaikki vanhan korjaukseen.

Olen ostanut toki tarvikkeita muualtakin ja esimerkiksi lasitusvasaroita näkyy aika ajoin rompepäivillä ja kirpputoreilla. 
Kittiä meillä kului huimat määrät ja vinkkinä että sitä saa myös lasiliikkeistä kilotavarana, ostin ämpärin sieltä, ämpärin täältä, laadullisesti pidin Domuksen kitistä ehkä eniten, mutta suuria eroja en huomannut, niiltä on vaan niin helppo hakea täydennystä kun sitä tarvitsee koska kaikkea löytyy.

Pellavarivettä myi muutama pienehkö rautakauppa suht huokeasti.
Yleensä kun jotain suuria määriä tarvitsin, otin puhelimen käteen ja soitin rautakaupat läpi.

Täältä löytyy Youtube pätkä ihan oikealta ikkunankorjaajalta  jos nää mun jorinat on liian korkealentoisia :D

Ei ole ikkunankorjaus rakettitiedettä kun tälläinen ADHD-blondikin onnistui, oikeastaan tää on mun mielestä joltain osin aika terapeuttistakin. Kivempaa ainakin kun kutominen jota en vaan osaa enkä jaksa. Ainakin oman työn jäljen näkee heti ja se ilostuttanee talon asukkaita ne seuraavat sata vuotta....


Loppukevennyksenä näytettäkööt seuraava projektimme.
Tästä kaverista pitäisi ryhdistää miehen työtilat, pinei prätkäpaja ja sisällä olemassaoleva hirsisauna kuntoon. Oon tosi intoa täynnä ja sormet syyhyää REMPPAAMAAN uneliaan talven jälkeen!
Jos kaikki menee kohdilleen niin tuossa on uusi katto ensi kuussa.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Puuhellan keväthuolto.


Vanha Siromme oli putsattu viimeksi talvella ja neitikäinen rupesi tupruttelemaan vienoa savua sytyttäessä merkkinä putsauksen ajankohtaisuudesta.
Puuhellan painaessa savua pirttiin ei ensityönä kannata pirauttaa sutarille vaan tehdä yksinkertainen puhdistus ihan itse.





Itse aloitan aina iroittamalla hellan levyt ja imuroimalla alapuolelle kertyneet noet ja tuhkat.
Levyt voi toki myös kiikuttaa pihamaalle ja harjata, esimerkiksi juuriharjalla.
Valurautapintoja puhdistaessa vettä ei käytetä missään vaiheessa!

Itselläni on käytössä Kärcherin näppärä tuhkaimuri jolla olen vetänyt uunin kauttaaltaan.


Levyjen irrotuksen ja puhdistamisen jälkeen irrotin kannen ja imuroin kannen molemmin puolin.


Tämän jälkeen imuroin uunin sisältä kauttaaltaan.
Kuten näkyy uunin katto on jo rapautunut ja kaipaisi korjausta jonka ajattelin jonain kesäisenä sadepäivänä tehdä kun ei ulkohommiin pääse.


 Sitten sujautin imurin letkun alaosan aukosta(joka muuten on tuhkaimurissa terästä kuuman tuhkan varalta.) Itse varmistan että hellaa ei ole käytetty ainakaan vuorokauteen ennen puhdistuspäivää, lämmin/kuuma tuhka ei ole mukavaa käsitellä.
Tuo aukko johtaa melko syvälle uunin koko alaosaan joten vie tovin jotta koko alaosa on puhdas.





 Sitten vain kansi ja levyt paikoilleen.
Putsasin kannen pehmeällä harjalla ja kuivalla liinalla ja levitin päälle puhtalla rievulla uunimustaa ,tämä on mielestäni  ollut paras sillä ei ensikuumennuksessa tuoksu lainkaan niin paljon kun edellinen merkki.


 Lopuksi pesin uunin luukut ulkopuolelta, samoin hellaneduspellin.
Taas vetää ja lämmittää.



lauantai 11. maaliskuuta 2017

Rakkaudesta vanhaan asuntoon...



Mies toi kirjastosta virkistävän ja poikkeuksellisen ihanan kirjan; Rakkaudesta vanhaan asuntoon.

Tämä teos on rakkaudenosoitus vanhoille asunnoille. Asunnoille, joilla on tarina. Kirjan kymmenen värikästä ja persoonallista asuntoa sijaitsevat taloissa, jotka on rakennettu Helsingin ehkä kauneimman rakennuskauden aikana vuosina 1890-1950. 

Kruununhaasta kuljetaan Ullanlinnan ja Töölön kautta Munkkiniemeen. Kodit ovat yhdistelmä eri aikakausia ja tyylejä, juuri niin kuin vain oikeat kodit, jotka syntyvät ajan kanssa ja vanhaa kunnioittaen. Kirjan tekijät haluavat näyttää, että vanhoissa asunnoissa voi elää modernia elämää mitään tuhoamatta. Elävässä kodissa aikakaudet kohtaavat. 

Tulevaisuudessa toivottavasti kuullaan useammin erään asunnonostajan ainoa kysymys välittäjälleen: Onko asunto alkuperäisessä kunnossa? Vanhassa asunnossa on paljon historiaa ja kauneutta ja tarinoita, joita meidän tulisi kuunnella.



Jo kirjan esipuhe kolahti ja luin koko kirjan yhdeltä istumalta.
Osa sisutuksista ei iskenyt mutta jokainen lause oli täyttä asiaa ja asunnoissa oli ihanaa autenttisuutta, alkuperäisratkaisuja ja nykyään haen kuvista sävyjä, tunnelmia ja väripaletteja ja nappasin kirjasta muutaman ihanan sävyparin kokeiluun.


En tiedä liittyykö tämä tähän mun fiksaatioon kaikkeen vanhaan ja kulahtaneeseen vai olenko vain outo, mutta kun saan tulppaaneja niin ohitan jotenkin tämän vaiheen kun ne ovat parhaimmillaan ja...



...siirryn fiilistelemään niitä täysillä kun ne jo vähän käpristelee ja värit muuttuu kirkkaista tunkkaisemmiksi. Sama kimppu, eri fiilis.

Rrrakastan tulppaaneja, ehkä siksi että liitän ne niin kovasti kevääseen ja meidän häihin.
Ja musta on ihana että samassa kimpussa on nuo useampi vaihe, nuppuvaihe, kukoistusvaihe ja tuo jo hiukan nuupahtanut...


Aurinkoista viikonloppua!

torstai 9. maaliskuuta 2017

Viimeisiä sisätilojen rästihommia selättämässä...



 Nyt se influenssa iski sitten muhun ja tyttöönkin.
Ei enää telkan edessä makaaminen napannut joten raahasin nojatuolini yläkertaan ja rupesin raaputtelemaan muuriseinää joka on ollut työlistalla jo kauan.

Suosittelen muuten vanhan talon remontoijan tarvikelistalle sinne ensimmäiseen kohtaan kunnon maskia. Ei mitään kertakäyttöhengityssuojuksia vaan kunnollista pienhiukkaset ja maalikärytkin suodattavaa hengityssuojainta. Itse hankin jo toisen version reilun kahden vuoden sisään, luottokaverin.
On toki hintava hankinta mutta maksaa itsensä takaisin, nimimerkillä keuhkosairas raksaaja.


Aloitin raksimalla muurista uloimman maalikerroksen jonkinsortin muovimaalia joka lähtikin helpoiten puukon syrjällä rapsuttamalla. Olen kokeillut erilaisia kaapimia, lastoja ja hiontalaitteita mutta vanha kunnon mora on ollut paras kaikista, jotenkin puukon malli on sellainen että maali on lähtenyt kiltisti suurina lastuina.


Tämän jälkeen pesin koko muurin laimealla Pellavaöljysuovalla (äitini käyttää tätä ottossonin pellavaöljysuopaa kaikkeen siivoukseen, ja on hyvä tuote lattioiden pesuun meilläkin)

Pintaansa muuri sai sitä samaa Ottossonin pellavaöljymaalia jota meillä on käytetty muuallakin.


Valitsin väriksi umbragrån, mikä on näyttänyt kauniilta muissa tiloissa, mutta punaisen rinnalla se ei mielestäni olekaan ihan nappi mun silmääni.
Aion jossain vaiheessa maalata tämän tummemmalla, syvemmällä harmaalla ja kokeilla tätä Oton hopeanharmaata jota en ole aikaisemmin ostanut. Tai sitten sekoittelen oman...

Jotenkin tuo punainen vaatii viereensä joko tummaa tai "likaisempaa" sävyä.
Toki tämä on jo näin 100-kertaa siistimpi kun rujo kellastunut ja lohkeillut vanha maalikerros ja puulle jätetyt puuosat kiinteän komeron kyljessä. Komeron ovi vielä täytyy kantaa kevätkeleillä ulos ja maalata myös, tuo kellastunut valkoinen on kamala! Alkuperäiset ärtsynvihreät karmit...hmmm, ne ehkä saavat olla ärtsyt jatkossakin.
Aika hauska että tuo komeron kylki näyttää niin saman sävyiseltä muurin kanssa, vaikka oikeasti on sama Uulan Varpu  mikä olohuoneessa. Vihreä muuttui tuossa aivan harmaaksi, tuntuu että tää sävysirkus on melkoista taidetta, noh, mutta haen sävyä kunnes löydän oikean, olkoon noin, nyt siirrytään loppuihin listoituksiin ja kohta siirrytäänkin pihamaan puolelle ja heitetään sisähommat jäihin.


Irvistävien tiilten kanssa kävin henkistä kamppailua, jättääkö vaiko piilottaa.
Ajattelin katsella noin, jos häiritsee niin peitetään.
Pidän näitä pikkuisia juttuja jotka muistuttaa autiotalovuosista ja siitä kuinka täällä oli potkittu paikkoja palasiksi talon arpina. Aikakerrostumina ja muistutuksina eletyistä vaiheista,kaikkea rosoa ei tarvitse piilottaa, kertokoon ne tarinaa eletyistä vuosista ja antakoon arpien olla.
Oon todella sentimentaalinen tän talon kohdalla, täällä on vaan niin hyvä olla ja elää, että haluan kunnioittaa talon ikää ja luonnetta ja remontoida hellästi vanhaa vaalien. Menee ehkä välillä hiuskarvan verran yli tää mun tunteellisuus :D



Vaatehuonekin kaipailee akuuttia kevätsiivousta, blaah!



Virhevalinta oli aikanaan vetää makkarin seiniä maalarinvalkoisella. Valkoinen ikäänkuin latistaa patinoituneita pintoja ja saa tapetin hekumaan outoa punaista valoisalla.
Joten maalasin kokeeksi myös seiniä samaisella Uulan varvulla.
Tykkään lopputuloksesta ja siitä kuinka se voimistaa tapetin vihreitä köynnöskohtia ja taittaa katon keltaisuutta, muttamutta...ehkäpä sekoittelen vielä jossain vaiheessa jotain muuta koska en saanut tästäkään wou-efektiä. Menköön näin nyt ensihätään parempana kuitenkin kun maalarinvalkea.




sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Parasta just nyt...



Rakkaan ihmisen lähettämä ihana yllätyspaketti...


Iltapäiväkahvit jotka lipsahtikin iltapäiväkahvit-ja viinilasillinen- teemaisiksi.
Ja jonka päätteeksi varattiin heidän kanssaan halpisminiloma Tallinnaan nelistään, syömään ja käppäilemään vanhankaupungin katuja pitkän kaavan mukaan ja sitten kömmitään hotelliin ja nukutaan pitkään, aikas huippua odotettavaa siis...


Joka aamuiset pirtelöt.


Ja se että olen vuosien tauon jälkeen ottanut öljyvärit kaapista.
Olen saanut kanavoitua kankaalle sitä pettymystä ja kipua joka krooninen sairaus (joka mulla lapsuudesta asti on ollut) tuo tällä hetkellä. Se että on sairas ja että ei voi, ei jaksa, eikä pysty kaikkea on kova pala myöntää näin tekevälle ihmiselle. Se että sen saa kanavoitua maalauksen kautta helpottaa. Maalasin ihanille osastonhoitajille kiitokseksi
 psykedeelisen teoksen keuhkoista, jonka nimi on "mä elän vieläkin" tai siis se on tässä vielä vaiheessa, hahmotelma, vähän niinkuin mun projektit useimmitenkin on vähän vaiheessa...
Epäilen että tää lentää arkistolaatikoiden taakse piiloon, mutta eiks ele oo se juttu.


Pinnalla just nyt myös  iso möykky jonka käsittelin,  etten voi enää jatkaa oman alani töissä ja päätös hakea kouluun. 
Jatkan omaa alaani opettajan roolissa aikanaan jos ja kun valmistun.
Jokseenkin hykerryttävä ajatus on vaihtaa turvakengät korkoihin ja dimexit jakkupukuun, vetää ponihäntä nutturalle ja opettaa karvaisille ukoille miten rekkaa ajetaan, hihhiihh!
Koska rakastan kontrasteja...

Aika jännää että jos pääsykokeet menee putkeen niin aloitan kouluni yhtaikaa kun juniori menee esikouluun. Päästään yhdessä opintielle.



Ja jos parhaista jutuista puhutaan niin tottakai Lyyli on mun terapeutti ja karvainen ilahduttaja.
Aamulla juttelin parhaan kaverini kanssa (koiraihminen ja syypää että meillä on Lyyli, E sano toria näyttäessäni että toi on niin hassun näkönen pentu että se kuuluu teidän posseen ja kun yritin jänistää, patisti hän koirankatsomisreissulle lähes nutun niskamuksesta taluttaen). Niin siis puhuttiin Lyylistä se meni niin syvälliseksi että itkettiin sitä kuin ihana se on, taitaa olla vähän kevättä rinnassa kun kaikki tunnetilat saavuttaa huippunsa nollasta sataan hetkessä, heh.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Muurin maalaus pellavaöljymaalilla.

 

Olen vetkutellut viimeisiä sisämaalaushommia liian kauan ja kevätaurinko onneksi siivittää monia töitä vauhtiin.
Muuriseinä pönttöuunin takana oli aika kamala.


Ennen maalausvaihetta raaputin seinästä loput tapettikerrokset ja lohkeilevat maalikohdat .
Pesin seinän ja annoin kuivaa.



Oikea värisävy sekoitettiin, ah niin ihanista Ottosson pellavaöjymaaleista.
Tuolla litran maalipönikällä maalaa todella suuren alan ja maali on erittäin riittoisaa.
Olen aikaisemmin maalannut yläkerran muuriseinän, olohuoneen pönttöuunin, huonekaluja, seiniä kattoja jne. kyseisellä maalilla ja voin sanoa että pinta vain kaunistuu ajan myötä ja vähän kuluessaan. Pidän näistä sävyistä myös, ovat käypiä ja kauniita sellaisenaan ja niitä on helppo myös mixata. Käytössä litrahinta on oikeasti aika edullinenkin ottaen huomioon riittoisuuden ja maalipinnan kestävyyden. Jos vain sävy miellyttää sisustussilmää ajan kuluessa niin pinnat kestää pitkään, rakastan sitä kun maalatut alat alkavat aikaa myöden vähän haalistumaan ja saamaan autenttista wanhaa ilmettä. Maali on pysynyt äärimmäisen hyvin myös pönttöuunin hohkaavilla kyljillä moitteettomana, joten kyseinen merkki tulee olemaan jatkossakin luottotuotteemme.


Mulla on ihana apuri taas matkassa....


Ja tälläinen siitä tuli.
Istuu mielestäni keittiön sävyihin mainiosti ja yritin sovittaa sopimaan tuleviin Morrisin tapetteihin myös...