torstai 17. marraskuuta 2016

What do you mean what is the new black? Black is black.



Ei ehkä ihan musta-mutta tummat sävyt enivei.
Hassua kuinka oma maku muuttuu.
Remonttivaiheessa mielikuvittelin vaaleaa seesteisyyttä, klassisia linjoja ja sensellaista.
Joka vuosi huomaan hakevani yhä enemmän väriä, tekstuuria ja syviä sävyjä. Joka vuosi meillä menee ukon kanssa yhä enemmän tyyli yksiin (apua, näyttääkö meillä kohta miesluolalta?!)
Rakastan kulunutta puuta, vahvoja tapetteja ja kontrastia.
Miehisiä, krouveja elementtejä.


Tänään tajusin ehkä miksi alitajuisesti rakennan tälläistä pesää.
Se on helppo...siis helppo elää.
Ystäväni sanoin, teille vaan sopii ettei kaikki oo ihan niin justiinsa, vaan vähän heikunkeikun.

Plus että täällä ei kaikki irtokarvat, sormenjäljet ja pieni pöly näy.
Valkoisilla seinillä se onkin vähän eri stoori ja olen hukannut elämästäni hitokseen monta vuotta kuuraten  sormien jälkiä rosteripinnoilta, valkoisista seinistä, pesten hankalia lattiapintoja joissa näkyy kaikki ja ahdistuen. Kun tietyissä rakennus/sisustus- tyyleissä sekasotku vaan--noh korostuu.
Sen ajan voi käyttää muutenkin, siis puhdasta pitää olla, pesen vessan pari kertaa viikossa, imuroin joka toinen päivä ja pyyhin pinnat usein, en pidä tahmasta, liasta tai likaisista lakanoista, mutta siedän pientä sekaisuutta. Sitä ettei kaikki ole suorassa ja tiptop.

Eli ehkä mun mukavuudenhalu näin iän karttuessa ajaa mua siihen että elosta ja olosta tulis asteen mutkattomampaa.


...mä olen oppinut jopa nostamaan aika ajoin lepardibyysani sohvapöydälle ja keskittymään-ei mihinkään, siis aika ajoin.
Ja se on paljon se, ikiliikkujalle.











tiistai 15. marraskuuta 2016

Elämä on laiffii...


Me ollaan koti-ihmisiä.
Viihdytään kotona, tykätään olla kotona ja kotiin on aina hyvä tulla. 

Ollaan tehty tietoinen valinta tulla pienemmällä toimeen jotta voidaan viettää lasten kanssa enemmän aikaa vielä kun ovat vielä pieniä.
Valinta tulla vähemmällä rahallisesti toimeen, mutta keksiä sitäkin enemmän luovia ratkaisuja ja tehdä yhdessä asioita. 

Osa tätä ratkaisua on ollut remontoida kierrätysperiaatteella ja käyttää omaa hartiapankkia.
En koe että meiltä puuttuisi mitään olennaista vaikka työviikot vähän lyhenivät. 
Joskus se että lähtee kotimaata kiertämään sivuvaunuvehkeellä eväät repussa, seikkailumieltä rintalastassa ja tankki täynnä bensaa voi olla ihan yhtä hauskaa kun päivä ruotsinlaivalla.

Tai joskus metsäretki termarin kanssa voittaa elokuvat. (mies ja lapset tekee joka metsäretki naavasta viikset ja siinä näyssä on naurussa pitelemistä).

Tai itsetehty siemenleipä ja oman perunamaan potut täyttää yhtä hyvin kun muoviin pakatut kanssasisaret (väittäisin että paremmin).

Joskus olisi kiva ajaa auto huoltoon ja vaihdattaa renkaat kauppareissun ohessa. Mutta...
Itse muistan kristallinkirkkaasti kuinka seisoin rasvamontun reunalla pienissä punaisissa kumisaappaissa ojentamassa isälle työkaluja. Tiesin viiteen ikävuoteen kiintoavaimen ja jakoavaimen eron.
Poikani ja tyttöni luo ehkä samaisen muistijäljen ja toivottavasti erottaa paremmin papukaijapihdit kun tubettamisen salat.

Pääsin matkustelemaan skidinä jonkin verran, mutta silti se paras kesämuistoni ei ole ulkomailta.  

Mielessäni se on kesä kun isä oli lomautettuna työstään. Ei ollut varaa lähteä ulkomaille tai oikeastaan edes kotimaan lomakohteisiin.
Pakattiin onki Oivan kyytiin ja poljettiin ongelle, minä tarakalla, sisko pyörän etuistuimessa.
Grilli oli kuumana koko kesän takapihalla ja etuovi auki, sillon kyläiltiin ja istutiin iltaa, äiti soitti levyä jonka tunnistan nykyään erään vain elämää tähden tuotannoksi ja liitän siihen levyyn sytytysnesteen tuoksun, ja lämpimät kesäillat. 

Haluttiin bestikseni kanssa yllättää porukat ja tehtiin mustikkamaitoa, unohdettiin laittaa blenderiin kansi ja äiti pääsi tapettikaupoille.

Ymmärsin myöhemmällä iällä että perusmutsi ei kanttaa tuuttihondalla niin että jalkatapit lyö kipinää.
Sain teipata prätkäkypärään epoksiliimalla pupunkorvat ja hakea peruskoulun päättötodistuksen antiikkikaupasta ostamassani 1800-luvun silinterihatussa.
Samassa silinterihatussa menin peruskoulun päättäjäisistä kesätyöhöni huoltamolle tiskaamaan ja tienaamaan rahaa uuteen mopoon tai kevariin oikeastaan. Muut lähtivät bilettämään.

Se vanha mopo, se hyytyi kun mun piti lähteä kotiin sinä iltana kesätöistäni.
Siellä huoltiksella ruokailleet poliisisedät lupasivat ahdinkoni kuultuaan kyydin, kysyivät pihatiellä, pistetäänkö taluttaen raudoissa kotiin, olis naapurissa puheenaihetta ja nauroivat.

Minä mumisin että enköhän ole aiheuttanut puheenaihetta ihan ilmankin, isä raukka meinasi vetäistä lihasoosit henkeen kyökin ikkunantakana kun kampesin maijasta.

Että sellainen lapsi, olin vain vilkas ja kuljin omia polkujani, odottelen omieni teini-ikää mielenkiinnolla. 

Kun kipuilin ammattikoulussa mootoriikan teoriaa, toi isä huoneeseeni audin moottorin ja sanoi että et sä ennenkään ole lukenu, pura se ja kasaa, sitten sä tiedät kuinka moottori toimii.

Jos jotain haluaa oppia, sen oppii.
Jos jokin asia ei kiinnosta sitä ei opettele.
Niin se elämä menee.

Sanon aina muksuille että monimutkaisin rakettikin on jonkun tekemä.
Jos sä haluat tehdä raketin niin opettele.
Jos pelkää epäonnistumista ei edes yritä.
Eikä siihen usein rahaa tarvita, mutta se auttaa kyllä.


Monesti luovat ratkaisut sykähdyttää enemmän kun valmiina ostetut.
Ehkä tää on vaan mun ajatus. Mutta mä olen vähän henkisesti vanha, diggaan kirjottaa sillontällön kirjeen, jota voi koskea, jonka voi säilöä, tai jolla voi edes sytyttää takan.

Tykkään notkua iltaa ruokapöydässä fyysisen ihmisen kanssa sosiaalisen median sijaan.
Kasvattaa muistoja ja kerätä mielikuvia hyvistä hetkistä mielummin kun kasvattaa pankkitiliä. Joku sanoo että tyhmää, ehkä... kuitenkaan muistoja ei multa kukaan voi viedä, mutta lama, kriisi tai odottamaton sairaus voi tyhjentää pankkitilin.

Lapsilla on terveysvakuutukset, käymme yksityisellä lääkärillä, maksan mielelläni sen satkun omavastuun vuodessa että lapset saa apua ja hoitoa just kun tarvii ja vieläpä hyvää sellaista koko loppuvuoden ilmaiseksi. Toimeen pitää tulla omillaan ja työtä en ole koskaan vältellyt, eikä ukkokultakaan ja on kiva että voi joskus tehdä jotain ekstraa, se ei ole kiinni tuloista, se on kiinni menoista.

Kyllä, meillä on säästötili yllätysten varalta-kyllä se on huvennut. Yllätyksiä on satanut.
Suunnitelemme elämää ja haluamme turvallisen arjen, vanhempana ei voi elää flown mukaan, mutta arvostan silti enemmän yhteistä aikaa kuin mammonaa.

Läsnä en silti aina ole satasella, mulla on sellaiset aivot jotka haalii projekteja, mietittävää ja funtsittavaa niin että sauhu käy. Sitä on vaan kolmekymppisen pakko opetella hidastamaan ja heittämään ajatusten täyttämään nuppiin "vettä" ja keskityttävä tähän hetkeen.






Eikä täällä kauhean huono flow voi ollakaan kun ulkoa lumen tieltä sisään nostetut ruusutkin puhkesivat kukkaan sisään päästyään.






Mulla on välillä sellainen olo kun olisin teinin äiti.
Mun tyttöni ei enää höpötele mulle kaikkea.

Keksin ostaa kasan värityskiorjoja, ollaan molemmat vähän taiteilijasieluja jotka rentoutuvat kun saavat tehdä käsillään. Kaksi jääräpäätä luonnonlasta, minä ja tyttöni. Kaksi jotka eivät taatusti käskien laula.
Istutaan vierekkäin ja väritetään.
Ihan vaan ohimennen, siinä värittäessä tuleekin jutelleeksi päivän-ja viikon kuulumiset, ilot ja huolenaiheet. Ehkä se on se kun ollaan läsnä, saman äärellä, siinä hetkessä.
Väriterapiaa.











maanantai 14. marraskuuta 2016

Seinäkukat?


Remonttia tehdessä vanhat röökiltä löyhkänneet, tummuneet huokolevyt oli poistettava keittiöstä.
Tuo kaunis lautaseinä alla sai sympatiat ja päätettiin kokeilla josko kävisi tsägä eikä se kaipaisi lämmikettä päälleen. Menihän tuo edellistalvi ihan tälläin, muttamutta, eipä se näyttänytkään pakkasenhuuruisia kynsiään silvissiin kun ounaillaan tämän talven ehkä tekevän.



Täällä lämmitetään ihan joka päivä kolme pönttöuunia, ja tarvittaessa puuhellaa ja porin masaa.
Puuta kuluu ja mies jumppaa kirveen kanssa niitä halki kiitettävää tahtia.
Sisälämpö täällä on 19-21c. 
Pohdimme josko sitä on vaan taivuttava laittamaan sitä huokolevyä seinään, säästäisi siinä muutaman halon ja kirveeniskun kun kyökki olisi lämpimämpi.


Tuo vaalea, rouhea, lautainen on vaan ollut niin kiva tausta meidän muuten niin tummille keittiökalusteille. Pidetään tuosta mustan, harmaan, sinisen ja valkoisen kovasta kontrastista ja vähän pelottaa tuleeko liikaa väriä ja kuosia jos huokolevyn tapetoisi.
Meillä olisi kyllä yhteinen tapettivalintakin.
William & Morrisia.
Mä RRRRAKASTAN Morrisia!


Tämä on ihana.

Toisaalta jos alaosa saisi sellaisen englantilaistyylisen puolipaneloinnin joka keventäisi...hmmm.

Mitä olette mieltä?




 Siellä se mun ikkunapajanikin on...huoh onnistuin tilaamaan vääränkokoisen lasin ja halkaisemaan sen asentaessani sitä. Gggreat!


Mies teki meille mittojen mukaan jokaisen tulipesän kylkeen puunsäilyttimet rouheasta metallista.
Tykätään kun näissä puut lämpiää ja kuivahtaa sisällä ja on helppoja täyttää ja käyttää, ja ika kivan näköisiäkin, vai mitä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Elämää ja elektroniikkaa...






Meillä pyykkien kuivatus näin syksyn tullen on ollut pieni ongelmakohta, samoin olen ollut huolissani kylpytilojen riittävästä tuulettumisesta.
Löysin sattumalta kirjoituksen nykyisistä kosteudenpoistajista ja hankimme sellaisen.
On muuten ollut aivan nappihankinta.


Tämä meidän mallimme on 

 Sandstrøm kosteudenpoistaja SDH20L13E

Mielestäni oli muotoilultaan näteimmästä päästä, ja hinta-laatusuhteeltaan passeli meille. (sattui vielä gigantin aleen 199e) 
Tämä Sandstrømin kosteudenpoistaja kykenee poistamaan jopa 20 litraa kosteutta päivässä. Laite soveltuu jopa 70 m2 kokoisiin huoneisiin ja tiloihin, ja sitä on helppo liikuttaa laiitteen kätevien pyörien ansiosta.
Laskimme että on tarpeeksi iso kapasiteetti näihin huoneisiimme, alimitoitettua tuskin kannattaa hankkia.
On silti pienehkö ja helppo liikutella pyörien ansiosta.
Suihkun jälkeen painamme ajastimen 2-4 tuntiin ja valitsemme halutun kosteustason.
Häkkyrä hyrisee aikansa ja sammuu tehtävänsä suoritettuaan. Säiliö tosiaan kerää kaiken veden ilmasta ja kerätyn veden kaadan kukille.



 Pyykkipäivinä aparaatti liikkuu pyykkien viereen ja nekin on viikattavissa kaappiin samana päivänä, ei puolihaisevaa pyykkiä tai kosteaa sisäilmaa.
Pesin jopa yksi päivä auton penkit painehuuhtelulaitteella ja jätin tämän kaaraan pöhisemään ja keräämään kosteutta, syksyllä ihanteellinen myös maakellarissa keräämässä syksyn kosteuden betoniseinistä...jne jne.
Ollaan koettu hyväksi hankinnaksi, eikä enää tarvi miettiä suihkun jälkeen onko ilmassa liikaa vesihöyryjä!


maanantai 31. lokakuuta 2016


Se on talvi ny.
Meillä palaa valoköynnökset ja kynttilät, tulisijoista puhumattakaan.
Talven lohturiepu on kaikki palava, valaiseva ja lämmin.
Täydellisin combo on ehkä villasukat, tulet uunissa, mukillinen kuumaa ja pehmeää jazzia kajareissa...










lauantai 29. lokakuuta 2016

Lika on hyväksi.


Jos pesuaineslogan- "lika on hyväksi"  pitää paikkansa, täällä asuvat on erittäin hyvii ellei täydellisii!
Epäilen silti kurarumban terveysvaikutuksia pyykkäävän äidin mielenterveydelle, hetkittäin olo on kun palavaa taloa maalaisi yrittäessäni pitää siisteyden tasapainoa.

Meillä pyörii kerran päivässä kaikki vaatekerrat kenkiä myöden pesukoneessa.
Onnea on piha joka on ehtymätön mutakohtien aarremaa kahdelle vilkkaalle tenavalle ja nelijalkaisille ystävillemme.


Ulkoiluhetkien jälkeen sisään pyrkii tämän näköistä porukkaa, huoh.


perjantai 28. lokakuuta 2016

Jyviä roskiksessa, kynttilöitä pesukoneenrummussa....


Mulla pyörii jyväsäkit millon missäkin nurkassa, ostan aina kymmenen kiloa kutakin laatua kerrallaan. Kauraa, ruista, spelttiä, ohraa...
Oon älyttömän laiska haeskelemaan asioita kun innostus ruoanlaittoon iskee, kaikki pitäisi olla käden ulottuvilla.


Löysin eräiltä poistopäiviltä metallisia poljinroskiksia vitosen ketale ja näin heti näille "väärinkäyttötarkoituksen"-en roskakoreina, vaan jyvieni säilyttiminä.


Ihanaa kun kaikki on ojennuksessa omissa paikoissaan ja silti ihan käden ulottuvissa.
Toimii...



Annoin kivimyllyni pois, en huoli enää muita kun kaupan wanhoja kahvimyllyjä, niitä meillä on kaksi, toinen jauhaa kahvipavut ja toinen viljani.
Ovat tehokkaita, kauniita, käytännöllisiä ja painavat ihan älyttömästi.



 Meidän huushollissa ei muutenkaan olla niin tarkkoja esineiden "oikeista käyttötarkoituksista", vaan maanjäristysmittari toimittaa vessapaperitelineen virkaa, shamppanjacooleri kukkaruukuna, 
mäntä lampunjalkana, vanha pesukoneen rumpu johon on hitsattu jalat valaisee iltaisin etupihan rappusia, kynttilänvalo siivilöityy rummun rakosista ihanan näköisesti...