perjantai 23. syyskuuta 2016



Remonttia nopealla temmolla tehdessä, halusin vaalean olohuoneen.
Pino tanskalaisia sisustuslehtiä oli iskostanut takaraivoon ajatusta että vaalea koti on helppo tie saada eteeristä tunnelmaa. Varma valinta eikä tarvitse kikkailla maalikarttojen kanssa.
Jotenkin valkoinen tuntui helpolta ja varmalta.

Silti tuo valkoinen olohuone jäi kaikkein vähiten käyetyksi.
Ei viihdytty siellä ja mies sanoi usein että tää kaipaisi jonkun värin tuomaan kodikkuutta.

Lähdin  maalikaupoille hakemaan loput ulkomaalit ja  päätin yllättää ukon maalaamalla samalla olohuoneen uusiksi. Etsin Uulan perinnevärikartastosta  mahdollisimman murrettua ja "likaista" vihreää, tämä -varpukohan sävyn nimi oli, tuntui omalta ja maalia sutiessa tiesin että kerrankin meni nappiin kerrasta. Nyt olkkarissa on paljon kivempi fiilistellä ja tunnelma muuttui heti kodikkaammaksi.
Vai mitä olette miltä? 


Hauska juttu sekin että nuo koristeelliset ovilistat on yksi mun lempijuttuja ja ennen ne eivät valkoinen valkoisella erottuneet yhtään, mielestäni nyt pääsevät oikeuksiinsa vihdoin.






maanantai 19. syyskuuta 2016

Hetkiä, pysähtymistä arjen vilskeessä...




Tiskihetkikin voi olla juhlallinen kun....


...vieressä soittaa pieni trubaduuri.


Ja keittiön hyllylle  pikkukäsin nostettu taideteos saa hymyn huulille.


Yksi ylpeä kalamies kertoo että "Urpo on karu jätkä  (iso ja läikikäs, harvinaisen ruma imukuppimonni ja pienen miehen ylpeys) ja Posteljooni Petshkin syö kesäkurpitsaa vaikka onkin kala". (pojan itse nimeämät ikiomat eväkkäät joiden touhuja seuraillaan tuntitolkulla).
Imurin johdot vaeltelee lattioilla, kuva on karkaamassa kehyksistä, taulut vinksin vonksin ja kalojen seuraamiseen raahattu nojatuoli keskellä kulkuväylää, se on arkea turvallisimmillaan.


Mies yllätti töistä palaajan siistillä huushollilla ja tuoreilla kukilla.
Tällä on hyvä aloittaa viikko.




sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Omasta puutarhasta...


Lasten kanssa istutetut hyötykasvit toivat ihan mukavasti satoakin...



Varsinkin salaatit, yrtit ja perunamaa.



Omenoita saimme ystävien puutarhasta. Istutimme kyllä kaksi omenapuun alkua ja yhden päärynäpuun omaan pihaan, niiden satoa saadaan vielä tovi odotella.

Onnea on ystävien omenapuut siihen asti, ja pieni minionimies joka tohkeissaan auttoi äitiä mehustamisessa.


Ihan parasta on viilenevät illat, kun saa vetää villasukat jalkaan, laittaa tulet uuneihin ja sujauttaa erilaisia patoja pönttöuunien hellään lämpöön hautumaan.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Hard to be me....







Asetin itselleni erään tavoitteen ja mietin jotakin motivaattoria.
Kerran kahvilassa istuessani jäin seuraamaan erästä leidiä huikeissa rakennekynsissään.
Tiedättekö kun niillä näpyttelee puhelinta, joutuu sormen venyttämään kaarelle, ja siitä huolimatta näytöllä käy tasainen rapina kun kynnen päät vienosti rapsahtavat lasia vasten.
Ja vaaleata lattekuppia vasten nuo näyttivät vaan silmissäni jotenkin niin eleganteilta että jeah, lupasin itselleni tuollaiset turhakkeet jos onnistun, täysin tyhjänpäiväistä hömppää!


Eräänä torstaipäivänä sitten taaplasin kynsistudion tuoliin ja hankin ihan omat turhakkeeni.
Olihan ne hienot...



...kunnes ekan kerran jäin prätkällä tien päälle ja rupesin noilla raapimilla tulppia irrottelemaan. Taisi päästä paha sana. Tai kun ne töissä jäi joka paikkaan kiinni, tai kun perunoita pestessä kynnenaluset oli kaksi päivää mullassa, tai kun vaatteita kaappiin laittaessa ne aina hälppäsi lipastonlaatikon väliin. Vertaisin näiden aiheuttamaa kipua, äh en edes tiedä mihin sitä voi verrata kun ne repivät omaa kynttä siellä alla lihasta irti ja estävät normaalit rempparutiinit.
(Plus että kemikaaliallergisena sain tuosta kamasta millä ne omaan kynteen ikinä juntattiinkin aivan mielettömän ihottuman ja kutinan joka kesti viikon putkeen).
Että näin.
Ei mennyt niinko strömsöössä.



Seitsemän tuskan täyteisen päivän jälkeen hain suuren tinneritynnyrin jonne upotin sormeni. 
Ei auttanut.
Sitten uitin sormenpäitä asetoonitupoissa jotka oli foliokääreillä tunnin sormien päissä.
Ei auttanut.
Tässä vaiheessa kosmetologiystäväni näki instakuvan musta asetoonihöppyrässä jupisemassa  moisia raapimia alimpaan maanrakoon ja laittoi järkyttyneen viestin; 
"noi ei lähde kuin viilaamalla, lopeta mitä ikinä teetkin!"
Arvatkaa omistanko viilaa?!
Mies kysyi haenko kulmahiomakoneen.
Kysyin ystävältäni käykö hieno hiekkapaperi...


Juu, nyt ne on poissa.
Ei ollu mun pala kakkua.

Jalopuuratti Ladassa ei vaikuta menoon millään lailla,
rakennekynnet duunarissa kylläkin hidastaa menoa aikalailla.

Hienothan ne olis mutta ei ihan istu mun elämäntyyliin.

Mä olen turhamainen muissa jutuissa, käsilaukut, kengät ja tukan tupeeraaminen on enemmän mun  lajia.


lauantai 10. syyskuuta 2016

Ihana Praha!


Terveiset kauniista, lämpimästä ja ihanasta Prahasta!


Olen lastenhuoneiden kasvavia leluröykkiöitä, ympäri kotia kulkeutuvia pikkulegoja ja  pölyä kerääviä pehmoleluja  raivatessani monesti miettinyt kuinka turhaa tämä tavaramäärä onkaan ja kuinka tavaroiden siirtely, siivoaminen ja lajittelu vie aikaa ja voimia.

Usein kun multa on kyselty mitä lapsille voisi ostaa tai tuoda, olen käyttänyt sanontaa "lapset tarvitsevat  oikesti vain aikaa ja huomiota".

Ilmeisen tehokkaasti sanontaa onkin viljelty, sillä lelupakettien sijaan lasten isovanhemmat yllättivät meidät  matkalipuilla Prahaan, mikä sen parempaa kun viettää loppukesän aurinkoista helleviikkoa yhdessä perheen ja lasten mummin ja papan kanssa Prahan katuja kävellen, arkkitehtuuria ihmetellen, syöden hyvin, kiertäen museoita ja nauttien auringosta ja seurasta!

Suosittelen todella lämpimästi, parin tunnin lentomatka, paikallinen hintataso oli erittäin kohtuullinen, ruoka hyvää, esteetikolle paljon kaunista arkkitehtuuria ja ratikat ja metrot toimivat moitteettomasti. 
Se mitä meidän kuuden hengen matkaseurueelta olisi uponnut viikonloppuun helsingissä hotellissa ja kotimaisia huvipuistoja kierrellessä elettiin sangen leveästi viisi päivää täällä, hemmoteltuna hyvällä ruoalla ja kivalla tekemisellä, lyhyen lentomatkan päässä ja täysin arjesta irrallaan.
Kiitos, oli lasten (ja vanhempien) mielestä ihan paras paketti mitä voi saada.








Mummin ja papan mukanaolo mahdollisti jazzklubien koluamisen ja sen että saatiin nähdä kaunis öinen kaupunki kun pappa ja lapset kuorsas kilpaa jo hotellilla, aika luksusta.
Aamulla kun vasta vetelin rajauksia silmiin, oli lapset jo ruokittu ja puettu, oli oikea LOMA jopa äidille <3











Ainoa haaste matkalle lähteissä onkin tämän huvikummun vetovastuun nakittaminen jollekin hyväuskoiselle. Mun siskoni sanoi palattuamme kotiin "kertokaa ens kerralla hyvissä ajoin reissustanne niin tiedän olla kaukana"
Mun sisko on himoliikkuja ja oli vienyt tuota meidän koiruutta hulluille hölkkälenkeille ja vasikan vatsantoiminta oli mennyt niin vilkkaalle että oli oli ihan pieniä vatsantoiminnallisia ylläreitä. Ja kun  tuon kokoluokan elikon suolentoiminnassa on sanomista niin söpöt kakkipussit on huono vitsi, pari siwan säkkiä päällekkäin on lähempänä totuutta.

Lisäksi akvaariokalat oli tullessa ammeessa polskuttelemassa, oli sattunut allas halkeamaan pohjasta aamuna eräänä. Pirskahdellut vesi oli lyönyt jatkojohdon oikariin ja aiheuttanut sulaketaulussa shown. Oli hän hakenut lamppuja säästöpaketin ja vaihdellut, kunnes huomasi napsauttaa sulaketaulun napikat takaisin ylös. Kaikki on nyt korjattu ja ok, kaloillakin isompi ja ehompi asumus, mutta olihan tämä keskustan kerrostaloasukille aika shokki! 

Kiitos ja anteeks muru.